Vapun kynnyksellä Suomen talouskehityksestä saatiin hyviä uutisia, kun Tilastokeskus julkisti Suomen kokonaistuotannon suhdannetiedot maaliskuulta. Tilastokeskus ennakoi Suomen bruttokansantuotteen kasvaneen jopa 0,9 prosenttia suhteessa edelliseen neljännekseen.
Suomen bruttokansantuote kasvoi tammi-maaliskuussa 1,3 prosenttia vuoden 2025 ensimmäisestä neljänneksestä.
Suomen talouden toipuminen viivästyy edelleen Lähi-idän kriisin seurauksena. Julkisen talouden alijäämä syvenee ja pysyy suurena, arvioi valtiovarainministeriö 30. huhtikuuta julkaisemassaan talousennusteessa.
Suomen bruttokansantuote kehittyi kituliaasti viime vuoden kolmena ensimmäisenä neljänneksenä, mutta vuoden päätteeksi asetelma alkoi kääntyä lupaavammaksi ja nähtiin jo pientä nousua.
Talouden elpymisen esteeksi on tulossa kuitenkin uusia tummia pilviä.
Suomen talouden toipuminen viivästyy edelleen Lähi-idän kriisin seurauksena. Julkisen talouden alijäämä syvenee ja pysyy suurena, arvioi valtiovarainministeriö (VM) 30. huhtikuuta julkaisemassaan talousennusteessa.
VM:n mukaan bruttokansantuotteen kasvu jää 0,6 prosenttiin vuonna 2026, kun talouden toipuminen viivästyy Lähi-idän kriisin ja erityisesti öljyn hinnan nousun vuoksi. Kasvun odotetaan kuitenkin vahvistuvan ennustejakson loppupuolella öljyn hinnan laskiessa ja talouden toipuessa suhdannekuopasta.
Ennusteen mukaan vuonna 2027 ja 2028 bkt kasvaa 1,7 prosenttia.
Ennusteessa oletetaan, että Lähi-idän kriisi jää lopulta lyhytaikaiseksi, eikä aiheuta oleellisia kerrannaisvaikutuksia hyödykkeiden hinnoissa tai johda rahoitusolojen oleelliseen kiristymiseen euroalueella.
Kriisin väistyttyä talous alkaa toipua nopeasti. Ennustetta täydentää vaihtoehtoinen epäsuotuisamman kehityksen skenaario, jossa kriisi jatkuu pidempään.
”Talouden tilannekuvassa varmaa on vain se, että kriisi Lähi-idässä lisää epävakautta ja epävarmuutta sekä hidastaa talouden kasvua ja kiihdyttää inflaatiota Suomessa tänä vuonna. Toivotaan, että kriisi purkautuu nopeasti ja vähin vaurioin. Kriisi vaikeuttaa jo entuudestaan vaikeaa tilannetta Suomen julkisessa taloudessa”, sanoo ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander.
Energian hinnan nousu vauhdittaa inflaatiota, leikkaa ostovoimaa ja hidastaa vientiä
Öljyn hinta on noussut merkittävästi, mikä vauhdittaa inflaatiota. VM:n ennusteessa kuluttajahintojen nousu jää kuitenkin noin kahteen prosenttiin, sillä muiden kuin energian hintojen nousu on maltillista.
Öljyn hinnan oletetaan kääntyvän laskuun varsin nopeasti, mutta olevan edelleen koholla vuonna 2027 lähtötasoon verrattuna. Myös inflaatio hidastuu ensi vuonna.
Energian hinnan nousu ja heikko työllisyystilanne heikentävät kotitalouksien ostovoimaa, vaikka palkankorotukset ja veronkevennykset tukevatkin tuloja.
Epävarmuus talousnäkymistä ja julkisen talouden sopeutuksesta lisää varovaisuutta, mikä näkyy kulutuksen lykkääntymisenä ja säästämisen lisääntymisenä, VM arvioi. Kuluttaminen lisääntyy vuonna 2027, kun ostovoima paranee ja säästäminen vähenee.
Energian hinnan nousu hidastaa myös Suomen vientimarkkinoiden kasvua, mikä heikentää Suomen vientiä vuonna 2026. Vaikka vienti toipuu myöhemmin, ulkomaankaupan nettovaikutus talouskasvuun pysyy lievästi negatiivisena, kun tuonti kasvaa investointien myötä vientiä nopeammin.
VM:n mukaan investoinnit kasvavat erityisesti puolustushankintojen sekä energia- ja teknologiasiirtymän ansiosta. Ne lisäävät erityisesti kone- ja laiteinvestointeja mutta myös rakentamista. Asuntorakentamisen toipuminen sen sijaan viivästyy edelleen heikon kysynnän vuoksi.
Työmarkkinoilla työvoiman tarjonta on kasvanut merkittävästi työllisyystoimien ja maahanmuuton seurauksena. Työllisten määrä on pysynyt vakaana, mutta työttömyysaste on noussut yli 10 prosentin. Työllisyyden kasvu ja työttömyyden väheneminen käynnistyvät vasta vuonna 2027 talouskasvun vahvistuessa, VM ennustaa.
Hidas kasvu ja kasvavat menot pitävät julkisen talouden syvästi alijäämäisenä
Talouden heikkeneminen heikentää julkista taloutta, syventää alijäämiä ja kiihdyttää julkisen talouden velkaantumista.
Julkisyhteisöjen alijäämä oli viime vuonna 3,4 prosenttia suhteessa bkt:hen. VM:n ennusteessa tänä vuonna alijäämä syvenee 4,6 prosenttiin, kun Lähi-idän kriisi pitää talouskasvun hitaana, hävittäjähankintojen kirjaaminen menoihin alkaa ja sopeutuksen tahti hidastuu.
Menojen nopea ja tulojen hidas kasvu sementoi alijäämän 4,6 prosenttiin suhteessa bkt:hen aina vuoteen 2029 saakka, josta se kohenee hivenen vuonna 2030.
Kun puolustus- ja korkomenot kasvavat nopeasti mutta talous verkkaisesti, alijäämä on 4,4 prosenttia suhteessa bkt:hen vielä vuonna 2030. Valtion- ja paikallishallinnon yhteenlaskettu alijäämä on 5,5 prosentin tuntumassa koko ennustejakson.
VM:n mukaan nähtävissä oleva talouskasvu ei riitä pysäyttämään velkasuhteen kasvua, jos velkaa kerryttävä alijäämä pysyy näin syvänä.
Velka nousi yli 88 prosentin suhteessa bkt:hen viime vuonna, ja nousee yli 91 prosenttiin tänä vuonna. Velkasuhteen kasvu jatkuu koko ennustejakson ajan, ja vuonna 2030 velkasuhde on jo yli 99 prosenttia.



