Dark Mode Light Mode

Kempowerin osake rymylaskussa

Kempowerin toinen vuosineljännes jäi selvästi analyytikkojen odotuksista sekä liikevaihdon että kannattavuuden osalta.

Sähköajoneuvojen latausratkaisuja valmistavan Kempowerin osake kääntyi torstaiaamuna Helsingin pörssissä jyrkkään yli 15 prosentin laskuun, kun yhtiö julkisti puolivuosikatsauksensa. Pettymys tuli kahdesta suunnasta, sillä ennusteista jäivät sekä liikevaihto että operatiivinen kannattavuus.

Liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa 68,6 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 62,2 miljoonasta. Analyytikot olivat odottaneet 74 miljoonan euron liikevaihtoa, joten kuilu ennusteeseen jäi runsaan viiden miljoonan euron levyiseksi.

Operatiivinen liiketulos painui 1,9 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun vertailukaudella tappiota kertyi 1,7 miljoonaa euroa. Seitsemän analyytikon konsensus oli 0,3 miljoonaa euroa plussalla, eli toteuma poikkesi odotuksesta runsaat kaksi miljoonaa euroa.

Kannattavuuden ydin löytyy myyntikatteesta, joka valui 47,2 prosenttiin vuodentakaisesta 50,6 prosentista. Yhtiö laskee syiksi markkinahintojen laskun, alueellisen tuotejakauman ja viime vuonna käyttöön otettuihin tuoteparannuksiin liittyvät tilapäisesti korkeammat yksikkökustannukset.

Toinen huolenaihe on tilauskertymä, joka supistui kuusi prosenttia 70 miljoonaan euroon. Latausoperaattoreiden kysyntä julkisen latauksen hankkeisiin jäi vuodentakaista vaisummaksi, ja osa odotetuista kaupoista siirtyi eteenpäin.

Kaikki ei kuitenkaan hyytynyt.

”Samanaikaisesti hyötyajoneuvoasiakkaiden tilauskertymä pysyi vahvana”, toimitusjohtaja Bhasker Kaushal toteaa katsauksessa.

Ohjeistuksen ylärajaan leikkaus

Kempower täsmensi samalla koko vuoden näkymiään. Liikevaihdon kasvun odotetaan nyt yltävän 10–25 prosenttiin, kun aiempi haarukka ulottui 30 prosenttiin asti.

Perusteluna on latausoperaattorimarkkinan aiempaa hitaampi kehitys. Alan konsolidoituminen jatkuu, ja operaattorit painottavat entistä selvemmin olemassa olevan verkoston käyttöastetta ja kannattavuutta uusien asemien rakentamisen sijaan.

Ohjeistuksen alalaita tarkoittaa käytännössä sitä, että loppuvuoden liikevaihdon ei tarvitse yltää edes viimevuotiselle tasolle. Viime vuoden 251 miljoonan euron pohjalta haarukka vastaa 276–314 miljoonan euron liikevaihtoa, ja kun alkuvuosi toi jo 136 miljoonaa, loppuvuodelta odotetaan 141–179 miljoonaa euroa. Vuosi sitten heinä–joulukuu tuotti 146 miljoonaa.

Puskuria antaa tilauskanta, joka kasvoi 18 prosenttia 138 miljoonaan euroon. ”Tilauskantamme on kasvanut 18 prosenttia viime vuoteen verrattuna, mikä luo vahvan pohjan seuraaville vuosineljänneksille”, Kaushal sanoo.

Markkinadata selittää alueellisia eroja. Uusien julkisten DC-latauspisteiden asennukset vähenivät neljänneksellä Euroopassa 19 prosenttia mutta kasvoivat Pohjois-Amerikassa 11 prosenttia, kun taas täyssähköautojen rekisteröinneissä suunnat olivat päinvastaiset.

Kassavirta valui reilusti miinukselle

Tuloslukuja kiusallisempi yksityiskohta löytyy rahavirtalaskelmasta. Liiketoiminnan rahavirta oli neljänneksellä 11,7 miljoonaa euroa negatiivinen, kun vuosi sitten se oli neljä miljoonaa euroa plussalla.

Selitys on käyttöpääomassa. Yhtiön mukaan kyse on strategisten kumppanuuksien käytöstä markkina-aseman vahvistamiseksi laajemmilla alueilla, mikä pidensi maksuehtoja neljänneksen aikana.

Myyntisaamiset kasvoivat 60,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 41,7 miljoonasta. Nettovelka kääntyi 1,1 miljoonaa euroa positiiviseksi, kun se vuosi sitten oli 17,4 miljoonaa euroa negatiivinen, ja omavaraisuusaste laski 40,2 prosenttiin 45,0 prosentista.

Rahoitusasema on silti väljä. Kokonaislikviditeetti oli kesäkuun lopussa 102,4 miljoonaa euroa, ja Kaushalin mukaan yhtiö keskittyy edelleen vahvasti kassanhallintaan.

Maantieteellisesti kasvu tuli katsauskaudella kokonaan Pohjoismaiden ulkopuolelta. Pohjois-Amerikan liikevaihto kasvoi 54 prosenttia ja APAC & MEA -alueen liikevaihto yli kaksinkertaistui, kun taas Pohjoismaissa liikevaihto supistui 22 prosenttia.

Säästöjen vaikutus siirtyy ensi vuoteen

Kempower käynnisti katsauksen yhteydessä kiinteiden kustannusten vähennysohjelman. Sen odotetaan tuovan vähintään viiden miljoonan euron säästöt, mutta vaikutus alkaa näkyä vasta loppuvuonna ja kasvaa asteittain ensi vuoden alkupuoliskolla.

Vuoden 2026 tulosohjeistukseensa yhtiö ei tehnyt ohjelman vuoksi muutosta. Operatiivisen liiketuloksen luvataan edelleen paranevan merkittävästi viime vuoden 12,4 miljoonan euron tappiosta.

Toukokuun pääomamarkkinapäivässä asetetut tavoitteet ovat toista maailmaa kuin nykyluvut. Vuoteen 2030 mennessä yhtiö tavoittelee 15–25 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua ja 10–15 prosentin operatiivista liiketulosmarginaalia, kun toteuma neljänneksellä oli 2,8 prosenttia pakkasella.

Loppuvuoteen Kaushal suhtautuu tilauskannan varassa luottavaisesti. ”Vahva tilauskanta ja kasvava asennuskantamme antavat meille hyvät lähtökohdat vuoden 2026 loppupuolelle”, hän kertoo.

Näytön paikka tulee marraskuun 4. päivänä, jolloin yhtiö julkistaa kolmannen neljänneksen lukunsa. Siinä vaiheessa lukuja on esittelemässä uusi talousjohtaja, sillä nykyinen talousjohtaja Jukka Kainulainen siirtyy yhtiön ulkopuolelle syyskuun alkupuolella eikä seuraajaa ole vielä nimetty.

Lue myös tämä: Huutava pula latauslaitteista voi jeesata Kempoweria Amerikassa

Kuvapankkikuvat: Depositphotos


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.