Pikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille tarjoava Kempower julkisti perjantaina tammi-maaliskuun tulosraportin, joka on kaksijakoinen: tilauskirjat ovat vahvistuneet selvästi vertailukaudesta, mutta viivan alla on edelleen miinusmerkkiset lukemat.
Yhtiön tilauskertymä kasvoi 32 prosenttia vertailukaudesta 59,4 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi kuitenkin vain kaksi prosenttia 43,5 miljoonaan euroon.
Liikevaihto Pohjoismaiden ulkopuolella laski vertailukauden 64 prosentista 56 prosenttiin.
Yhtiön operatiivinen liiketulos kasvoi -7,3 miljoonaan euroon viime vuoden -10,8 miljoonasta eurosta.
Analyytikoiden konsensusodotus liikevaihdolle oli 53,5 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto oli -4,5 miljoonaa euroa. Siten sekä liikevaihto että liikevoitto jäivät alle odotusten.
Markkinoille yhtiön tulosraportti oli pettymys, sillä osake lähti perjantaina heti aamusta yli seitsemän prosentin laskuun.
Kempowerin toimitusjohtaja Tomi Ristimäen mukaan yhtiön liikevaihdon kasvu oli vaatimatonta, koska vuoden alun tilauskanta ensimmäiselle vuosineljännekselle oli alhainen.
”Alhaisempi liikevaihto vaikutti negatiivisesti operatiiviseen liiketulokseen, joka oli ensimmäisen vuosineljänneksen osalta tappiollinen kuten aikaisemmin ennakoimme”, Ristimäki toteaa.
Ensimmäisen neljänneksen aikana sähköajoneuvojen rekisteröinnit ja latauspisteiden asennukset kasvoivat merkittävästi sekä Euroopassa, että Pohjois-Amerikassa, mikä on positiivinen merkki markkinoiden elpymisestä lähitulevaisuudessa. Toimitusjohtajan mukaan markkinat ovat kuitenkin edelleen heikot DC-latausvalmistajille, ja asiakkaiden varastotasot vaikuttavat kysyntään.
Kempowerin Pohjois-Amerikan kasvustrategiamme etenee edelleen positiivisesti, Ristimäki vakuuttaa.
”Alueen tilauskertymä oli 10,3 miljoonaa euroa, kasvaen yli 300 prosenttia vuoden 2024 ensimmäisestä neljänneksestä. Tämä on korkein Pohjois-Amerikan tilauskertymämme koskaan, ja tulosta vahvasta myyntisuorituksesta sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa.”
Vaikka Pohjois-Amerikan markkinat ovat tällä hetkellä epävarmat, Yhdysvalloissa ja Kanadassa on toimitusjohtajan mukaan lukuisia kasvumahdollisuuksia. Äskettäin julkistetut tullit voivat kuitenkin mahdollisesti vaikuttaa DC-latausteollisuuden toimitusketjuihin.
”Strateginen asemamme, jossa meillä on tuotantolaitokset ja paikalliset toimitusketjut sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa, antaa meille joustavuutta ja mahdollisuuksia lieventää näitä vaikutuksia. Arvioimme tällä hetkellä, että tulleilla on vain rajallinen vaikutus toimintaamme”, Ristimäki toteaa.
Tilauskertymä Muussa Euroopassa kasvoi yli 50 prosenttia Saksan, Ranskan, Itävallan ja Italian vetämänä. Ristimäen mukaan merkittävä osa liikevaihdosta tuli edelleen hyötyajoneuvoasiakkailta, missä Kempower teki monia uusia avauksia.
Vuonna 2025 Kempower pyrkii palaamaan kasvu-uralle, kun DC-latausmarkkinoiden odotetaan alkavan elpyä vuoden toisella vuosipuoliskolla.
Kempower odottaa vuoden 2025 liikevaihdon kasvavan 10 – 30 prosenttia viime vuodesta. Operatiivisen liiketuloksen yhtiö odottaa paranevan merkittävästi viime vuodesta, jolloin se oli tappiollinen -24 miljoonaa euroa.
Näkymät perustuvat arvioon, että DC-latauspisteiden asennukset jatkavat merkittävää kasvua keskeisillä Kempowerin markkinoilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tämä perustuu vuoden 2025 alussa tehtyyn kolmannen osapuolen markkinatutkimukseen.
Kempower odottaa, että toimialan ylimääräiset varastot vaikuttavat kysyntään vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla. Markkinaympäristön ja kysynnän odotetaan pysyvän heikkona ensimmäisellä puoliskolla mutta elpyvän vuoden toisella puoliskolla.
Viimeisimmän markkinatutkimuksen perusteella Kempower arvioi DC-latausasennusten CAGR:n olevan noin 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Yhtiö jatkaa valikoivasti investointeja kasvuhankkeisiinsa, kuten kasvuun Pohjois-Amerikassa, kasvuun keskeisissä maissa Euroopassa ja huipputeknologian kehittämiseen. Nämä hankkeet mahdollistavat Kempowerin strategian toteuttamisen, mutta heikentävät kannattavuutta lyhyellä aikavälillä.
”Strateginen asemamme, jossa meillä on tuotantolaitokset ja paikalliset toimitusketjut sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa, antaa meille joustavuutta ja mahdollisuuksia lieventää näitä vaikutuksia. Arvioimme tällä hetkellä, että tulleilla on vain rajallinen vaikutus toimintaamme”, Ristimäki toteaa. ”
Tässäpä tärkein. Etenkin Q2 kannalta. Juhannus-saunasta tullessa voi jo haistaa valoisamman tulevaisuuden!