Makrotalous

Espanjan talousahdinko syvenee

Uusimmat Espanjan makrotalousluvut ovat huolestuttavia. Maan taloustilastot osoittavat bruttokansantuoteen laskeneen ennustettua enemmän.

Espanjan bruttokansantuote laski 0,7 prosenttia viime vuoden loka-joulukuussa. Lasku oli enemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä, jolloin BKT laski 0,3 prosenttia. Lasku on myös ennustettua suurempi, sillä espanjalaispankki Bank of Spain oli ennustanut laskun olevan 0,6 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna BKT:n lasku oli 1,8 prosenttia.

Talouskriisi näkyy myös espanjalaisten kulutuskäyttäytymisessä, sillä maan vähittäismyynti laski lähes 11 prosenttia joulukuussa vuoden takaiseen verrattuna. Myös vähittäismyynnin heikkous tuli ekonomisteille yllätyksenä.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan Citigroup ennustaa Espanjan BKT:n laskeva 2,2 prosenttia tänä vuonna ja budjettivajeen nousevan 6,3 prosenttiin kokonaistuotannosta. Maan työttömyysasteen Citigroup ennustaa nousevan huikeaan lähes 27 prosenttiin. Joka kolmas euroalueen työtön on espanjalainen.

Talouden kovat perusfundamentit eivät siis osoita Espanjan talouskriisiin helpotusta.

Mutta markkinoita Espanjan syöksykierre ei pelota.

Espanjan valtionlainojen korkotaso on laskussa. Bloombergin mukaan Japanin 10 vuoden valtionlainan korko laski 5,14 prosenttiin. Vielä heinäkuussa Espanjan pitkä korko oli niinkin korkea kuin 7,75 prosenttia. Citigroupin vanhempi ekonomisti Guillaume Menuet arvioi Bloombergille, että markkinoiden tämän hetken noususuuntaus on sen tyyppinen, että sijoittaja unohtavat nyt talouden fundamentit.

Markkinoiden välinpitämättömyys Espanjan reaalitalouden lukuja kohtaan näkyy myös Espanjan ja Saksan välisen korkoeron kaventumisena 45 prosentista vain 3,4 prosenttiin.

Kommentoi
Ylös
>