Evli pankki listasi kolme kotimaista osaketta, Nordea, Cargotec ja Oriola-KD, joissa se näkee merkittävää tuottopotentiaalia. Nordealle ja Cargotecille Evli antaa osta-suosituksen, Oriola-KD:lle suosituksen lisää.
Nordea aliarvostettu
Markkinoilla liian synkkä näkemys Nordean luottotappioiden suunnasta vuosina 2013 -2014, Evli arvioi kuukauden sijoitusidea osiossaan.
Nordea on Evlin mielestä myös aliarvostettu. Nordean P/E on vuoden 2013 tulosennusteella laskettuna 9,1x, mikä on hieman verrokkeja korkeampi. Hinta suhteessa tasesubstanssiin on 1,07, mikä on pohjoismaisia verrokkeja alhaisempi. Kuitenkin Nordean oman pääoman tuotto vuoden 2013 tulosennusteella on lähes 13 prosenttia.
Lisäksi Nordea täyttää kaikki vakavaraisuusvaateet, mikä tukee hyviä kasvunäkymiä osingon suhteen. Nordean osinkotuotto (yli 5 %) on myös houkutteleva.
Cargotec tehostaa
Evli odottaa Cargotecilta huomattavaa tulosparannusta vuonna 2014. Cargotec on Ilmoittanut toimenpiteistä kannattavuuden parantamiseksi, ja uusi toimitusjohtaja aloittaa maaliskuun alussa. Cargotecin uudelleenjärjestelyissä on potentiaalia, vaikka lyhyenajan näkymä on vaikea ja vuoden 2013 alussa on ongelmia, Evli päättelee.
Evli ennustaa Cargotecille merkittävää tuloskasvua. Osakekohtainen tulos nousee 1,76 eurosta 2,6 euroon vuosien 2012 – 2015 aikana.
Oriola-KD laajenee
Oriola-KD on Evlin mukaan kärsivällisen sijoittajan osake. Laajentuminen alkaa tuottaa tulosta, sillä viimeisin tulos oli positiivinen yllätys.
Oriola-KD:n kiinteät kustannukset kohta hyvin katettu, ja matalista marginaaleista yhtiö nousee ylöspäin. Yhtiö on suunnanmäärääjien joukossa Ruotsin apteekkimarkkinoiden alkavassa myllerryksessä. Laajentuminen Moskovan ulkopuolelle on tuottanut erinomaista liikevaihdon kasvua.
Yhtiön arvostustaso on toteutuneella tuloksella varsin korkea 24,4x. Evli kuitenkin uskoo vahvaan tuloskasvuun, varsinkin vuonna 2015, jolloin P/E-kerroin laskee tasolle 6,1x.
Lähde: www.evli.com/sijoitusidea