Asunnot ja kiinteistöt

Huoneistokeskus: Kerrostaloasumisen suosio kasvaa

kerrostalo asuminenHuoneistokeskuksen laatiman kyselyn mukaan kerrostaloasumisen suosio on kasvussa. Muutoinkin suomalaisten asumishaaveet ovat maltillisia.

Vaikka suurin osa suomalaisista haaveilee edelleen omakotitalosta, kerrostaloasuminen on yhä useamman unelma, eteenkin pääkaupunkiseudulla. Huoneistokeskuksen kyselyn mukaan 54 prosenttia pääkaupunkiseudun vastaajista pitää unelma-asuntotyyppinään omaa osakehuoneistoa ja koko Suomessa 42 prosenttia.

Muutoinkin suomalaisten asumishaaveet vaikuttavat maltillisilta.

Suomalaiset eivät enää esimerkiksi havittele välttämättä uudisasuntoa, vaan vanha, hyväkuntoinen asunto täyttää unelmat parhaimmillaan jopa 56 prosentilla vastaajista, Huoneistokeskus toteaa tiedotteessaan.

Myös tilantarve on maltillista. Noin 40 prosentin mielestä toivekodin pinta-ala on pääasiassa 40-100 m2, maksimissaan 150 m2. Pienten asuntojen ja kerrostaloasumisen suosion kasvua saattaa selittää se, että yksinasujien määrä on kasvanut yli miljoonaan.

Tilaratkaisuissa olohuoneen ja lasitetun parvekkeen arvostus on noussut. Sen sijaan keittiön merkitys yhdessäolon tilana on vähentynyt.  Asuntokohtainen saunakaan ei ole yhtä tärkeä kuin Huoneistokeskuksen aiemmista tutkimuksissa

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös