Suomen vienti Venäjälle laski tämän vuoden tammi-elokuussa kolme prosenttia.
Viime vuonna koneiden ja laitteiden sekä kemian teollisuuden vienti Venäjälle oli ainoastaan hienoisessa nousussa. Tullihallituksen tilastojen mukaan tämän vuoden tammi-elokuussa näiden tavararyhmien vienti kääntyi pieneen laskuun.
Metallien perusteollisuuden vienti väheni viime vuonna, mutta kääntyi nousuun alkuvuonna. Paperiteollisuuden tuotteiden vienti sen sijaan kasvoi sekä viime vuonna että tämän vuoden tammi-elokuussa. Tärkeimmistä tavararyhmistä eniten kasvoi öljytuotteiden vienti.
Viime vuonna kasvua kertyi viennissä seitsemän prosenttia ja vienti ylsi arvoltaan 5,7 miljardiin euroon. Tuonti laski vuonna 2012 myös seitsemän prosenttia ja oli arvoltaan lähes 10,6 miljardia euroa. Tuonti on laskenut selvästi vuoden 2011 huippulukemista, jolloin Venäjän tuonti oli yli 11 miljardia euroa.
Suomen ja Venäjän välinen kauppa on ollut koko 2000-luvun ajan Suomelle alijäämäistä. Venäjä on Tullihallituksen mukaan ollut Suomen selvästi suurin alijäämämaa viimeisten neljän vuoden ajan.
Venäjän kaupan alijäämä oli viime vuonna lähes 4,9 miljardia euroa, vuonna 2011 alijäämää oli lähes kuusi miljardia euroa. Tämän vuoden tammi-elokuussa alijäämää on kertynyt lähes 3,5 miljardia euroa.
Lisäksi Venäjä on viime vuosina ollut selvästi Suomen suurin tuontimaa, sen osuus tuonnista oli Tullihallituksen mukaan lähes 18 prosenttia vuonna 2012. Viennissä Venäjä oli kymmenen prosentin osuudellaan toisella sijalla Ruotsin (11,1 %) jälkeen.