Monet pelkäävät jo asuntojen hintakuplaa. LähiTapiolan Kiinteistövarainhoidon toimitusjohtajan mukaan rakenteelliset tekijät luovat kuitenkin nousupaineita asuntojen hintoihin ja vuokriin pitkällä aikavälillä.
Suomen Pankin Euro & Talous –raportin mukaan asuntojen hintojen pitkään jatkunut nousu näyttää tasaantuneen.
Pitkään jatkunut taantuma on herättänyt jo epäilyjä jopa hintakuplasta. Vaikka asuntojen hintakehitys ei olekaan vielä erkaantunut kotitalouksien ansiotulokehityksestä, on kotitalouksien kasvava velkataakka riski asuntomarkkinoilla. Suomen Pankki esittääkin jo lainakaton käyttöönottoa.
LähiTapiola Kiinteistöhoidon toimitusjohtaja Vesa Immonen suhtautuu asuntomarkkinoiden tilaan kuitenkin maltillisesti.
”Asuntokauppoja tehdään tänä vuonna noin 15–20 % vähemmän kuin viime vuonna. Silti keskimääräiset hinnat eivät ole merkittävästi laskeneet ja vuokrat ovat vain nousseet”, Immonen toteaa LähiTapiola pankin suhdannekatsauksessa.
Immosen mukaan asuntojen hintakehitystä arvioitaessa unohdetaan usein rakenteelliset tekijät, jotka luovat pikemminkin nousupaineita kuin laskupaineita asuntojen hintoihin ja vuokriin.
Tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esimerkiksi kaupungistuminen ja sinkkuuntuminen.
Harvaanasutun Suomen kaupungistumisen jatkuminen on lähes vääjäämätön asia. ”Maamme kaupungistumisaste 69 % on vertailumaiden vastaavaa lähes 85 % tasoa selvästi jäljessä. Kaupungistumista vauhdittaa myös vilkastunut maahanmuutto”, Immonen toteaa.
Kaupungistuminen ja lisääntyvä yksinasuminen luovat paineita erityisesti kasvukeskusten pienten asuntojen kysyntään ja hintoihin.
Asuntomarkkinoilla on myös tekijöitä jotka vaikuttavat kylläkin asuntojen kauppamääriin mutta eivät hintoihin. Tällainen tekijä on Immosen mukaan esimerkiksi kuluttajien luottamus. Lainarahan saatavuuden kiristyminenkään ei välttämättä laske hintoja, jos asunnon ostajat voivat pidentää laina-aikoja.
Asuntojen hintoihin ja vuokriin vaikuttaa kysyntätekijöiden lisäksi myös asuntotarjonta. Asuntotarjonta on ollut laskussa.
”Uusia asuntoja tulisi rakentaa arviolta noin 35 000 vuodessa, jottei tarjonnan puute nostaisi hintoja ja vuokria. Mm. valtion tukitoimet nostivat tuotantomäärän noin 34 000 asuntoon vuonna 2010. Tänä vuonna asuntoja valmistuu noin 27 000 ja ensi vuonna hieman vähemmän.”
Myös kasvavat korjaus- ja ylläpitokustannukset luovat paineita asuntojen hintoihin ja vuokriin.