Osakeanalyysit

Osinkoyhtiöt pelaavat varman päälle

Suomalaisilla pörssiyhtiöillä olisi tänä keväänä ollut mahdollista kasvattaa maksettavien osinkojen määrää. Näin ei ole kuitenkaan käynyt.

Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat kansainvälisesti vertailtuna keskimäärin hyviä osingonmaksajia. Tänä keväänä monella kotimaisella yhtiöllä olisi ollut mahdollista lisätä osinkojaan vahvasta kassasta johtuen.

Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Yritykset ovat nyt osinkopolitiikassaan varovaisia, väittää Mandatum Life sijoittajakirjeessään.

”Markkinoiden odotukset täyttyivät, mutta ylimääräisiä osinkoja olisi voinut olla enemmänkin. Yritykset eivät pääsääntöisesti maksaneet enempää kuin vakio-osinkonsa”, arvioi Mandatum Lifen salkunhoitaja Ted Roberts.

Robertsin mukaan markkinat nousivat viime vuonna paljon, mutta yhtiöt eivät uskaltaneet antaa tarkkoja tulevaisuusarvioita tälle vuodelle. Myös varovainen osinkopolitiikkaa kielii yhtiöiden epävarmuudesta.

Suomalaiset pörssiyhtiöt ovat kuitenkin jo nyt hyviä osingonmaksajia. Robertsin mukaan suomalaiset yhtiöt maksavat keskimäärin kaksi kolmannesta tuloksestaan osakkeenomistajille siinä missä Euroopassa luku on yleisesti puolet.

Vaikka mahdollisuuksia osinkojen kasvattamiseenkin olisi, yhtiöt eivät kuitenkaan ole valmiita nostamaan osinkoja korkeasta lähtötasosta johtuen, Roberts väittää.

”Harva yhtiö haluaa liiaksi muuttaa maksettavan osingon määrää. Edellisvuonna maksettu osinko on mittapuu osingonmäärälle myös seuraavana vuonna – pienempi osinko voi tulla pettymyksenä, vaikka se olisi tulokseen nähden hyvä. Yhtiölle on siis tärkeää pysyä osinkopolitiikassaan, jotta odotukset eivät nouse tulevia vuosia ajatellen liian korkeiksi”, Roberts sanoo.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös