Teleoperaattori TeliaSoneran ensimmäisen vuosineljänneksen tulos oli odotettua heikompi. Alhaisella katteella myytävien laitteiden myynti luo kuitenkin epävarmuutta lähiajan näkymiin.
Osakekohtainen tulos oli 0,91 kruunua. Thomson Reutersin tietokannan mukaan analyytikoiden konsensusennuste tulokselle oli 0,95 euroa osakkeelta.
Liikevaihto paikallisissa valuutoissa ilman yritysostoja ja -myyntejä laskettuna laski 1,8 prosenttia, mutta raportointivaluutassa laskettuna liikevaihto laski 2,5 prosenttia 23 972 miljoonaan kruunuun.
Liikevaihdon kehitys jäi sekin analyytikoiden odotuksia heikommaksi, sillä konsensusennuste liikevaihdolle oli 24 235 miljoonaa kruunua.
Toimitusjohtaja Johan Dennelindin mukaan liikevaihdon lasku johtui siitä, että alhaisella katteella myytävien laitteiden myynti väheni ja sääntelystä johtuva matkaviestinnän terminointimaksujen aleneminen vaikutti edelleen.
Matkapuhelinliiketoiminnan liikevaihto tippui 3,5 prosenttia viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna.
Dennelindin mukaan yhtiön markkinoille on edelleen tunnusomaista asiakkaiden muuttuva käyttäytyminen ja lisääntyvä yhdentymisen trendi. Myös tekniikka on muuttumassa. ”Keskitymme edelleen parantamaan asiakkaidemme internetkokemusta tekemällä lisäinvestointeja 4G- ja valokuitutekniikkaan”, Dennelind toteaa.
TeliaSonera ei muuta näkemyksiään lähiajan näkymistä:
”Pidämme ennallaan koko vuotta koskevat kehitysnäkymät, joiden mukaan orgaaninen liikevaihto ja käyttökateprosentti pysyvät likimain edellisvuoden tasolla ja käyttöomaisuusinvestoinnit ovat 15 prosenttia liikevaihdosta, vaikkakin nähtävissä on hieman kasvanut riski, joka liittyy alhaisella katteella myytävien laitteiden liikevaihdon laskuun”, Dennelind toteaa.