Yritysuutiset

Lassila & Tikanoja antoi positiivisen tulosvaroituksen

Lähde: Lassila & Tikanoja

Lähde: Lassila & Tikanoja

Lassila & Tikanoja nosti arviotaan viime vuoden liikevoitosta.

Lassila & Tikanoja arvioi vuoden 2014 alustavien tilinpäätöslukujen mukaan iikevaihdon olevan 639 miljoonaa euroa. Vuonna 2013 liikevaihto oli 668 miljoonaa euroa.

Operatiivisen toiminnan liikevoiton yhtiö arvioi olevan 53,8 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2013 oli vajaat 52 miljoonaa euroa.

Aiemmin yhtiö arvioi vuoden 2014 liikevaihdon olevan samalla tasolla tai hieman alempi kuin vuonna 2013 ja operatiivisen toiminnan liikevoiton samalla tasolla tai hieman alempi kuin vuonna 2013.

Lassila & Tikanoja julkaisee vuoden 2014 tilinpäätöstiedotteen keskiviikkona 4.2.2015 klo 8.00.

Yhtiön osake oli ilmoituksen jälkeen reippaassa nousussa. Osakekurssi nousi tänään yli kuusi prosenttia.

Viime vuoden lokakuusta osakekurssi on kivunnut hieman yli 14 eurosta lähes 17 euroon.

Yhtiö antoi tulosvaroituksen viime vuoden elokuussa. Kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa, yhtiö kertoi talouden taantuman vähentäneen teollisuudesta, rakentamisesta ja vähittäiskaupasta tulevia materiaalivirtoja. Lisäksi yleinen taloudellinen tilanne vaikutti negatiivisesti Kiinteistöpalvelut-toimialan palveluiden kysyntään

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös