Dark Mode Light Mode

Suomen talous laahaa yhä jäljessä 2015

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Öljyn hinnan laskun herättämät toiveet piristymisestä maailmantaloudessa tukevat odotuksia siitä, että Suomenkin talous pääsisi kasvuun tänä vuonna.

Suomen talous on kuitenkin viime vuosina kuulunut euroalueen heikoimmin kasvavien tai eniten taantuvien joukkoon. Valitettavasti näyttää siltä, että tämä ei tule muuttumaan vuonna 2015.

Suomen talouden käänteet ovat seuranneet varsin tiiviisti ympäröivän maailman kehitystä. Kun euroalueen talous taantuu, Suomenkin talous taantuu ja kun euroalueen kasvu kohenee, Suomenkin talouden kehitys paranee. Tämä ei tietysti ole kovinkaan yllättävää. Suomi on hyvin vientivetoinen talous, jota heilauttaa herkästi muun maailmantalouden kehitys. Tämä kuvio ei ole viime vuosina muuttunut. Kun viime vuonna euroalueen talous kääntyi loivaan kasvuun, Suomenkin talous vakiintui.

bkt-kasvu-012015

Lue artikkeli kokonaisuudessaan täältä.

http://www.marketnoze.com/uutiset/ajankohtaista/suomen-talous-laahaa-yha-jaljessa-2015.html

Pysy mukana markkinoiden rytmissä!

SR-uutiskirje on yksi Suomen monipuolisimmista sijoittamisen ja talouden uutiskirjeistä. Saat sähköpostiisi mielenkiintoisimmat sisällöt kolmesti viikossa.

SalkunRakentaja noudattaa EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR). Käsittelemme tietojasi luottamuksellisesti ja tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lue lisää tietosuojakäytänteistämme tietosuojaselosteesta.


Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *