Sijoitusideat

Tässä yksityissijoittajien suosikkiosakkeet

Yksityissijoittajat suosivat tällä hetkellä osinkoyhtiöitä.

Yksityissijoittajat kallistuivat joulukuussa ostolaidan puolelle öljy- ja ruplahuolista välittämättä, kertoo Nordnet tiedotteessaan. Netto-ostoja tehtiin Helsingin pörssissä yhteensä 81 miljoonalla eurolla.

Nordnetin mukaan yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, Nordea, UB, FIM, Saxo Privatbank) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski joulukuussa 31,5 prosenttia edelliskuukauteen nähden. Myös koko pörssin vaihto oli laskusuunnassa, 12,3 prosentin lukemilla. Online-välittäjien kauppamäärät kuitenkin nousivat 16,1 prosenttia, ja koko pörssin tasollakin 1,3 prosentin verran.

Edellisvuoden joulukuuhun verrattuna koko pörssin kauppamäärät kasvoivat 26,7 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta peräti 48,2 prosenttia. Koko pörssin euromääräinen vaihto nousi vuoden takaisesta 34,2 prosenttia, ja yksityissijoittajien osalta samassa linjassa 35,6 prosenttia.

”Joulukuuhun saatiin liikettä öljyn hinnan, Venäjän talouden ja ruplan sukeltaessa yhä syvemmille tasoille. Nordnetin asiakkaat pitivät kuitenkin päät kylmänä ja kaupankäyntijärjestelmään syötettiin toimeksiantoja jopa jouluaattoyönä”, Nordnet Suomen maajohtaja Niklas Odenwall kertoo.

Nordnetin mukaan joulukuussa online-välittäjien nettomääräisesti ostetuin osake oli Nordea, ja myydyin Outokumpu. Seuraavaksi ostetuimpia olivat Sampo ja Wärtsilä, ja myydyimpien päässä kärjestä löytyvät seuraavina Neste Oil ja Nokia.

”Ostetuimpien päässä näkyy selvästi korkealle nousseet kurssi- ja arvostustasot, sillä kärjestä löytyy vahvoja, perinteisesti osingonmaksukykyisiä yhtiöitä. Sijoittajat ovat varmasti viilanneet tuotto-odotuksiaan jonkin verran maltillisempaan suuntaan usean vuoden nousuputken jälkeen, eikä vuodelta 2015 odoteta enää kymmenien prosenttien kurssinousuja”, Odenwall pohtii.

”Neste Oil nousi myydyimpien joukkoon yhtiön joulukuussa julkistaman positiivisen tulosvaroituksen jälkeen. Analyytikot antoivat osakkeelle myyntisuosituksia korkealle nousseen arvostustason seurauksena, ja saman näkemyksen voi lukea myös yksityissijoittajien reippaista nettomyynneistä”, Odenwall jatkaa.

Kommentoi
Ylös
>