EKP:n osto-ohjelman siivittämänä eurooppalaiset osakkeet ovat aloittaneet vuoden rajulla nousulla.
Yhdysvaltalaisissa osakkeissa ei samaan aikaan vastaavaa nousua ole nähty. Kyselyt vahvistavat, että sijoittajien odotukset eurotalouden kehityksestä ovat kääntyneet selkeästi optimistisemmiksi. Ajankohta näyttää siten selkeästi heikommalta osakkeiden ostamiseen kuin syksyllä. Mistään selkeästi katteettomasta ylioptimismista ei ole kysymys ja keskuspankkien ostot antavat tukea osakemarkkinoille tulevan puolentoista vuoden aikana.
Usko talousnäkymiin liiankin vahva?
Sijoittajien luottamusta talouteen kuvaava Sentix -kysely on viime kuukausina ollut reippaassa nousussa. Se on nyt palautunut lähes finanssikriisien jälkeisiin huippulukemiin, kun syksyllä sijoittajat ennakoivat Sentixin mukaan jo taantumaa euroalueella. Käänne markkinoiden mielialassa on normaaliin tapaan ollut paljon jyrkempi kuin itse talouden kehitystä kuvaavissa indikaattoreissa, kuten esimerkiksi euroalueen talouselämän luottamusindikaattorissa.
Toisaalta optimismiin on kyllä syytäkin. Öljyn hinnan lasku ja euron heikkeneminen todellakin puoltavat talouskasvun vahvistumista. On todennäköistä, että lähikuukausina talousluvut vahvistuvat ja kurovat syntyneen kuilun umpeen.
Kun sijoittajien mielialat ovat jo optimistisia on kuitenkin vähemmän todennäköistä, että positiiviset yllätykset talousluvuissa voisivat saada aikaan ripeän nousun osakemarkkinoilla. Paljon on jo hinnoissa.
Lue loput artikkelista tästä.