
Analyysitalo Inderes nostaa selvästi Outokummun osakkeen suositusta.
Outokummun toisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys analyytikoiden odotuksiin nähden. Toisen kvartaalin oikaistu liikevoitto valui 25 miljoonaa tappiolle. Inderes oli odottanut 21,4 miljoonan euron tappiota ja konsensusennusteiden mukainen odotettu tappio oli vajaat 12 miljoonaa euroa.
Suurin pettymys oli yhtiön tuloskehitys Coil Americas -liiketoiminta-alueella, jonka operatiivinen tappio oli 50 miljoonaa euroa. Liiketoiminnan rahavirta oli -41 miljoonaa euroa.
Inderesin mukaan tulosta suurempi pettymys oli kolmannen kvartaalin ohjeistus, sillä Outokumpu odottaa vertailukelpoisen liikevoiton pysyvän edelleen tappiollisena. Outokummun mukaan Amerikassa Aasian tuonnista johtuva paine jatkuu ja nikkelin matala hinta hillitsee tukkureiden ostoja, hinnoittelua ja markkinoiden toipumista. Aasian ja Tyynenmeren alueella markkinatilanne jatkuu vaikeana.
Outokummun tulosvaikeuksista huolimatta alkaa osakkeen hinta olla jo houkuttelevalla tasolla.
Yhtiön osakekurssi on laskenut rajusti ja tasepohjainen P/B-arvostuskerroin on laskenut vain 0,7:ään. Inderesin EV/EBITDA-kertoimet vuosille 2015 ja 2016 ovat 11 ja 6.
Outokummun hinnoittelu alkaa näyttää houkuttelevalta, mikäli yhtiö saa oikaistua Coll American edes nollatulokseen, Inderes toteaa.
Inderes korostaa kuitenkin teräsyhtiön korkeaa riskiprofiilia yhtiön velkaisuuden vuoksi.
Analyysitalo laskee Outokummun tavoitehinnan aiemmasta 4,60 eurosta 4,20 euroon, mutta nostaa suosituksen aiemmasta ”Vähennä”-tasosta ”Lisää”, tasolle.