Markkinakommentit

Onko nyt osakkeiden ostojen aika?

Konkarisijoittajat Kim ja Tom Lindström uskovat että P/B-kerroin on koko markkinan kurssikehityksen ennustajana hyvä mittari.

Lindströmien mukaan markkina-arvo suhteessa kirjanpidolliseen omaan pääomaan tai toisin sanoin ilmaistuna pörssikurssi suhteessa omaan pääomaan osaketta kohti (P/B) ei toimi hyvänä yksittäisten osakkeiden valintakriteerinä.

”Tärkein syy tähän on, että alhainen P/B-lukema useammin johtuu yrityksen tappiollisuudesta kuin osakkeen aliarvostuksesta. P/B-luvun tuleekin olla matala, mikäli yhtiö vuodesta toiseen polttaa omia varojaan”, Lindströmit toteavat Nordnetblogissa.

Koko markkinan kurssikehityksen ennustajana puolestaan mittari toimii huomattavasti pahemmin.

”Yllättävää kylläkin P/B-luvun edellä mainittu heikkous poistuu, kun tarkasteltavana on pörssi kokonaisuudestaan. Pörssin markkina-arvo suhteessa omien pääomien summaan kertoo hämmästyttävänkin luotettavasti, milloin markkinoilla on ostajan ja milloin myyjän markkinat.”

Lindströmien mukaan korkeimmillaan 2000-luvulla koko pörssin P/B-luku oli 2,7 heinäkuussa 2007. ”Luku oli pelottavan korkea. Viisas sijoittaja pidättäytyi ostoista ja luopui ainakin kovimmista nousijoista. Vaikka tulossa oleva finanssikriisi yllätti kaikkia, näytti todennäköiseltä, että myydyt osakkeet voisi myöhemmin ostaa halvemmalla takaisin”, Lindströmit kirjoittavat.

Tänä vuonna P/B oli alimmillaan syyskuussa vain noin 1,9. Tällöin käytännössä oli jo Lindströmien mukaan syytä lähteä varovaisesti ostopuolelle varsinkin konepajaosakkeiden perään, koska ne olivat kärsineet kohtuuttoman paljon Kiina-huolista.

LIndströmien peukalosäännön mukaan selvästi yli kahden P/B-luku viittaa myyjän markkinoihin ja selvästi alle kahden lukema ostajan markkinoihin.

Nykyinen nousuputki alkoi  kesällä 2012., jolloin P/B-luku oli tuolloin vain 1,2 ja ostosignaali mahdollisimman yksiselitteinen. ”Kyseessä olikin 2000-luvun toiseksi paras ostohetki. Vain finanssikriisin aikana pystyi löytämään vielä edullisempia helmiä osakelistasta.”

Lindströmit omistavat osakkeita Cargotecissa, Fortumissa, Konecranesissa ja Metsossa.

Kommentoi
Ylös
>