Markkinakommentit

Jenkkiyritysten kasvuodotukset hyytymässä

Nordean mukaan S&P 500 -yhtiöiden viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen tulosennusteet ovat laskeneet reippaasti.

Amerikkalaisyhtiöiden tuloskauden alkutahdit lyö perinteisesti alumiiniyhtiö Alcoa, joka julkaisee tuloksensa illalla USA:n kaupankäyntipäivän päätteeksi. Nordean mukaan alumiinin hinta on valunut kuuden vuoden pohjiin, minkä takia Alcoa kertoi loppuviikosta uusista kapasiteetin sulkemisista. ”Jakautumista suunnittelevan Alcoan Q4-tuloksen odotetaankin laskevan nollan pintaan”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.

Tuloskausi ei lupaa muutoinkaan jenkkifirmoille mairittelevaa tuloskehitystä.

Nordean mukaan S&P 500 -yhtiöiden loka-joulukuun tulospotin odotetaan Factsetin kokoamissa konsensusennusteissa laskeneen peräti yli 5 prosenttia vuodentakaisesta vertailukaudesta. ”Tuloskasvuennusteita leikattiin loppuvuoden mittaan, sillä vielä kvartaalin alkaessa tulosten odotettiin pysyvän lähes edellisvuoden tasolla.”

Tulosodotukset ovat pankin mukaan synkentyneet lähes kaikilla sektoreilla, mutta kovimpia leikkauksia on tehty raaka-aineista riippuvaisten yhtiöiden tulosennusteisiin.

”Viime kuukausien aikana raaka-aineiden hinnanlasku on jatkunut ja jopa yltynyt, mikä on käynnistyvän tuloskauden keskeisiä teemoja. Esimerkiksi raaka-öljyn hinta oli Q4:n aikana yli 40 % halvempaa kuin vertailukaudella ja alkuvuoden aikana hintasyöksy on jatkunut edelleen”, Nordea toteaa.

Nordean mukaan amerikkalaisyhtiöiden tuloskasvun tasaantuminen ja kääntyminen viime vuoden aikana jopa laskuun on kiristänyt osakkeiden tulosperusteista arvostusta, mutta viime viikkojen kurssilaskun myötä arvostuskertoimet ovat normalisoituneet. ”Seuraavan 12 kuukauden tulosennusteilla S&P 500 -indeksin P/E-luvuksi tulee Bloombergin mukaan 15,4, kun 10 vuoden keskiarvo on noin 14.”

Nordean osakemarkkinoiden aluesuosituksissa Pohjois-Amerikka on peruspainossa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös