Soininvaara: Suomen synkkä tulevaisuus – palkkoja alennettava

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,
Kuva: Finnish Government

Osmo Soininvaaran mukaan hintakilpailukyvyn parantaminen on välttämätön edellytys sille, että talous saadaan taas käyntiin.

Suomi on menettänyt tuotantokykyään tämän pitkittyneen laman aikana, kun vanhaa koneistoa on hylätty eikä uuteen ole investoitu, ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara toteaa blogissaan.

Suhteellinen asemamme on Soininvaaran mukaan heikentynyt useista syistä. Metsäsektori on menettänyt sen roolin joka sillä oli vielä 1980-luvulla ja Nokia-klusteri katosi yhtä nopeasti kuin se nousi.

Edes koulutuksessa emme ole enää etulyöntiasemassa. Muut ovat saavuttaneet meitä alan osaamisessa ja menneet roimasti ohi – esimerkkinä Soininvaara mainitsee Etelä-Korean. ”Vahvuutenamme ollut osaava ja hyvin koulutettu keskiluokka on menettänyt merkitystään, koska keskiluokan työt katoavat teollisuusmaista. Olemme hyviä asioissa, joissa robotit ovat vielä parempia”, Soininvaara päättelee.

Kaiken kukkuraksi päätöksentekokykymme on kadonnut eikä keskinäinen luottamuksemmekaan ole tasolla, jolla se oli ennen. Omintakeisesta kielestämmekin on tullut rasite, kun raudan tuottamisesta on siirrytty sisällön tuottamiseen, jossa pienen kielialueen rasitteet korostuvat.

Mikä siis neuvoksi? Soininvaaran mukaan oikotietä onneen ei ole – tarvitaan kilpailukyvyn vahvistamista.

”Menetettyjen vahvuuksien tilalle pitää hankkia uusia. Uusien markkinoiden valtaaminen on paljon helpompaa, kun hintakilpailukyky on kunnossa. Jos uusien markkinoiden valtaaminen onnistuu, voidaan aikanaan taas keskittyä elintason nostamiseen. Kun uusia markkinoita on taas vallattu, on aika (ehkä) taas reaaliansioiden nousulle eli sen hintakilpailukyvyn syömiselle”, Soininvaara toteaa.

Kilpailukyvyn parantamiseksi Suomi ei voi enää käyttää devalvaatiokorttia. Vaihtoehdoksi on esitetty sekä fiskaalista että sisäistä devalvaatiota. Sisäinen devalvaatio tarkoittaa käytännössä palkkojen alentamista ja fiskaalinen devalvaatio sitä, että valtio maksaa osan työn sivukuluista työnantajien puolesta.

Fiskaalisen devalvaation suhteen liikkumavara on kuitenkin aika vähäinen, pari prosenttia korkeintaan. Vaihtoehdoksi jää siis sisäinen devalvaatio eli palkkojen alentaminen.

Sisäistä devalvaatiota on vastustettu esimerkiksi väittämällä, etteivät vientisektorimme ongelmat johdu palkoista ja hinnoista.

Soininvaara ei tähän väitteeseen usko. ”Emmehän me voi kuitenkaan kiinalaisten tuotteiden kanssa hinnalla kilpailla. Jos joku todella uskoo, ettei hinnalla ole merkitystä, eikä silloin kannattaisi ratkaista valtiontalouden ongelmat panemalla ankara vero viennille?”

”Pidän palkkojen alentamista hyvin brutaalina keinona, johon ei pitäisi ajautua, mutta siitä on lähdettävä että tähän on tultu”, Soininvaara toteaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Paineet EKP:n lisätoimille kasvavat

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Kiristyvä rahapolitiikka lisää osakemarkkinoiden kurssiromahduksen riskiä