
Nordea nosti juomayhtiö Olvin osakkeen tavoitehintaa ja antaa osakkeelle edelleen ostosuosituksen.
Nordean uusi tavoitehinta Olville on 29,5 euroa, kun se aiemmin oli 29 euroa.
Nordea odottaa Olvin toisen neljänneksen liiketuloksen parantuneen 14,5 miljoonaan euroon etenkin Suomen toimintojen tukemana. ”Kotimaisittain kesäsesonki käynnistyi vertailukautta suotuisampien säiden vallitessa ja Olvin tuloksen kotimarkkinoilta odotetaankin parantuneen selvästi”, pankki toteaa markkinakommenteissaan.”Valko-Venäjän heikentyneen valuutan sen sijaan odotetaan edelleen painaneen markkina-alueen tulosta.”
Valuuttapaineen hellittäminen toisi Nordean mukaan Olville selvää tulostukea, Tämä on osasyitä Nordean ensi vuoden paranevan tulosennusteen takana.
Nordean mukaan Olvin osake on hinnoiteltu maltillisesti, sillä vuoden 2017 ennustettu EV/EBIT-kerroin on 12, kun verrokkijoukon arvostus huitelee 15:n paikkeilla. Olvin 12 kuukauden tuloksesta laskettu p/e-kerroin on 23.
Ovin tuloskasvu on ennusteiden valossa kovaa. Thomson Reutersin tietokannan mukaan koko vuoden 2016 osakekohtaisen tuloksen konsensusennuste on 1,46 euroa, mikä tarkoittaisi lähes 45 prosentin nousua viime vuoden toteutuneeseen 1,01 euron tulokseen.
Olvi julkaisee Q2-tuloksensa 25. elokuuta.