Taaleri: Korkomarkkinoilla lisätuotot kiven alla

Korkosijoittajalla voi olla jatkossa vaikeat ajat.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Korot ovat länsimaissa ennätyksellisen alhaalla ja maailmanlaajuiset talouskasvuhuolet sekä laskeneet inflaatio-odotukset ovat laskeneet yleistä korkotasoa entisestään.

Lisäksi keskuspankit ovat erittäin elvyttäviä. Esimerkiksi Euroopassa EKP on ostanut tasaisesti sekä valtionlainoja että hyvälaatuisia yrityslainoja, salkunhoitaja Heikki Nystedt muistuttaa Taalerin markkinakatsauksessa. ”Rahaa on virrannut korkomarkkinoille voimalla.”

Nystedtin mukaan alkuvuoden toteutuneet tuotot ovat olleet korkomarkkinoilla vähintäänkin erinomaisia niin absoluuttisesti kuin myös suhteellisesti verrattuna esimerkiksi osakemarkkinoihin.

”Euromääräisen sijoittajan kannalta parhaiten tuottaneita korkoluokkia ovat olleet kehittyvien markkinoiden lainat ja yhdysvaltalaiset high yield -lainat. Toteutuneet tuotot ovat olleet näissä +10-11 % vuoden alusta. Euromääräiset valtionlainat, hyvälaatuiset yrityslainat ja high yield –lainat ovat tuottaneet yhtä lailla mukavasti, toteuman ollessa +6-7 %. ”

Alhainen korkotaso on pakottanut korkosijoittajat hakemaan tuottoa suuremmalla riskillä. ”Juoksevat tuottotasot ovat laskeneet ja sijoittajat ovat olleet pakotettuja hakeutumaan tuottavampiin korkoluokkiin”, Nystedt toteaa.

Mutta mistä korkosijoittaja saa revittyä tuottoa jatkossa?

Salkunhoitajan mukaan vallitseva korkoympäristö tarkoittaa sijoittajalle sitä, että lisätuottoa saa kolmella eri tavalla: lisäämällä yrityskohtaista riskiä, heikentämällä salkun jälkimarkkinakelpoisuutta tai lisäämällä salkun korkoriskiä eli pidentämällä lainojen pituutta.

Korkosijoitusten maturiteetin pidennystä salkunhoitaja ei suosittele. ”Näistä viimeisin ei ole mielestämme järkevä vaihtoehto. Lisäksi sijoittajan kannattaa muistaa riittävä hajautus luottoriskin osalta.”

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

BlackRockilta globaali joukkolainarahasto korkosijoitusten hajauttamiseen

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Inderes: Helsingin pörssin arvostus hipoo jo ennätystasoa