”Yhdistymisen jälkeen Konecranes nousee markkinajohtajaksi teollisissa nostureissa ja kärkikolmikkoon satamanostureissa. Konecranes tavoittelee yrityskaupasta vuositasolla noin 140 miljoonan euron kustannussäästöjä, mikä toteutuessaan olisi lähes yhtä paljon kuin yhtiöiden yhteenlasketut tulokset kuluvan vuoden ennusteilla”, Nordea toteaa markkinakommenteissaan.
Kahden yhtiön liiketoiminnoista löytyy paljon päällekkäisyyksiä esimerkiksi valmistuksessa sekä palvelukeskuksissa, mistä johtuen kovat kustannussäästöt ovat mahdollisia.
Nordean mukaan palveluissa Konecranes on selvästi Terexiltä ostettavaa liiketoimintaa suurempi, ja päällekkäisyyksien poistamisen lisäksi Konecranesilla on mahdollisuus käyttää kaupan myötä kasvavaa laitekantaa lisätäkseen palvelutarjonnan osuutta.
Palveluliiketoiminta on Konecranesin tuloksen kannalta tärkeässä asemassa. Vaikka sen liikevaihdosta alle puolet tulee palveluista, on palvelujen osuus tuloksesta arviolta yli 70 prosenttia, Nordea huomauttaa. Terexin lastinkäsittelyliiketoiminnassa palvelujen osuus puolestaan liikevaihdosta on noin 30 prosenttia.
Konecranes saa tällä hetkellä kahdelta analyytikolta ostosuosituksen ja viideltä Lisää-suosituksen. Kaiken kaikkiaan Konecranesia seuraa 15 analyytikkoa. Osakkeen arvostus on korkea, sillä viimeisen 12 kuukauden tuloksella laskettu p/e-kerroin on peräti yli 68.