Kotimainen tuloskausi alkaa positiivisissa tunnelmissa

Kolmannen kvartaalin tuloskausi on käynnistymässä. Odotettavissa on myönteistä kannattavuus- ja osinkokehitystä, arvioi Nordea.
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Yhdysvalloissa kolmannen vuosineljänneksen tuloskausi starttaa tänään ja kotimainen tuloskausi alkaa ensi tiistaina, kun metsäkoneyhtiö Ponsse julkistaa kvartaalituloksensa.

Nordea odottaa kotimaisilta pörssiyhtiöiltä positiivista tuloskäännettä.

Kannattavuus- ja osinkokehityksen ennustetaan jatkuneen positiivisena ja koko pörssin liikevoittomarginaalin odotetaan parantuneen, Nordea toteaa markkinakommenteissaan. ”Niinpä myös edellytysten edelleen kasvaville osingoille odotetaan jatkuneen suotuisina.”

Tuloskauden myönteisiä ennakkotunnelmia tukee pankin mukaan myös tulosvaroitusten niukka määrä ja niiden painottuminen pienempiin listayhtiöihin.

”Negatiivisia tulosvaroituksia on saatu kesän Q2-tuloskauden jälkeen vain Suomiselta, Zeelandilta ja Vaisalalta. Ohjeistuksiaan ovat puolestaan nostaneet Kotipizza, Ahlstrom ja Alma Media. Edellisvuosina Q3-tuloskauden kynnys on ollut vuoden vilkkainta tulosvaroitusaikaa, sillä tässä vaiheessa vuotta näkyvyys koko vuoden tulosohjeistuksen pitävyyteen alkaa yhtiöillä olla jo parempi”, Nordea tiivistää.

Alkavan tuloskauden tunnelmia nostattaa myös konepajojen kohtalaisen runsaat tilausilmoitukset. ”Etenkin Valmet ja Wärtsilä ovat kunnostautuneet tällä saralla. Wärtsilän osalta huolta kuitenkin herättää laivamarkkinoiden edelleen jatkuva heikkous, mutta voimalapuolella veto on voimistunut”, pankki arvioi.

Tuloskauden odotettuja jännitysnäytelmiä on Outokummun Q3-katsaus marraskuun 3. päivänä.

”Yhtiön liiketuloksen odotetaan kääntyneen jo selvästi positiiviseksi ja loppuvuodellekin odotetaan positiivista liiketulosohjeistusta. Ennusteemme Outokummun liikevoitoksi on 46 miljoonaa euroa, kun konsensusennuste on alle 20 miljoonaa euroa. Etenkin odotuksemme yhtiön USA:n toimintojen ja Calvertin tehtaan tuloskunnosta ovat selvästi konsensusta positiivisempia”, Nordea ennustaa.

Nordnet.fi: Käy kauppaa Vontobelin viputuotteilla ilman välityspalkkiota
Voit käydä kauppaa Vontobelin viputuotteilla 0 € välityspalkkioin 16.5.–10.6.2016. Kampanja koskee yksittäisiä kauppoja, joiden kauppasumma on vähintään 1 000 €.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Näin Nobel-palkittu suomalainen taloustieteilijä ajattelee Suomen taloudesta

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Suomen rakenneongelmia vähätellään – uskotaan ”messiaisiin ja pyhimyksiin”