Makrotalous

Näin Nobel-palkittu suomalainen taloustieteilijä ajattelee Suomen taloudesta

bengt-holmstrom-taloustieteilija-nobel-102016
Tämän päivän jymyuutinen oli suomalaiselle taloustieteilijälle, Bengt Holmströmille myönnetty taloustieteen Nobel-palkinto.

Taloustieteilijät Oliver Hart ja Bengt Holmström saivat palkinnon taloustieteen sopimusteoriaan liittyvistä tutkimustöistään. Sopimusteoriassa tutkitaan sopimusmalleja, joiden avulla sopijapuolten tavoitteet saadaan yhteneväisiksi. Tyypillisiä esimerkkejä ovat esimerkiksi erilaiset yritysjohdon palkitsemismallit, joiden avulla omistajat pyrkivät saamaan johdon toimimaan omistajien haluamalla tavalla.

Tuore suomalaisnobelisti on käsitellyt tutkimuksissaan myös muita mikrotaloustieteen aiheita, kuten yritysrakenteiden uudistamista ja hyvää hallintotapaa.

Vaikka Holmström työskentelee Yhdysvalloissa, maineekkaassa MIT-yliopistossa, on hänellä riittänyt mielenkiintoa myös Suomen talouselämään.

Tässä joitakin Holmströmin ajatuksia Suomen taloudesta:

Leikkaukset

Esimerkiksi viime keväänä Holmström kritisoi voimakkaasti Juha Sipilän hallituksen päättämiä leikkauksia opetuksesta ja tutkimuksesta.

”Päätös oli epäluottamuslause ja heijasti aika syvällistä halveksuntaa yliopistomaailmaa kohtaan. Hallitus ei pelkästään leikannut rahoja yliopistoilta vaan otti rahat ja ryhtyi hallinnoimaan niitä itse muita kanavia pitkin. En näe, että he olisivat tässä asiassa jotain suuria asiantuntijoita”, Holmström valitti.

Työmarkkinat

Viime kesänä Holmström vaati lisää joustoja Suomen työmarkkinoihin Ylen radiohaastattelussa. ”Joko Suomi jää peräkyläksi tai sitten se sopeutuu tällä hetkellä ikäviin realiteetteihin. Sitä nopeammin kuin sopeutuu, sitä vähemmän ikäviksi realiteetit muuttuvat”, taloustieteilijä totesi.

Elvytys

Samaisessa haastattelussa alousprofessori oli sitä mieltä, että Suomessa ei ole nyt elvytyksen aika. ”Koska talouden ongelmat johtuvat siitä, että koko maailman talous on asettumassa uuteen asentoon, ei elvytys ole oikea ratkaisu talouden kohentamiseksi”, Holmström sanoo.

”Se voisi olla pieni kipulääke mutta se ei ratkaise Suomen talouden ongelmia. Nyt tarvitaan väistämättä rakennemuutoksia.”

Suomi ja euro

Talouselämälle tänä vuonna antamassaan haastattelussa Holmström arveli, ettei Suomen olisi ehkä pitänyt liittyä euroon. ”Kun sinne kuitenkin on menty, on parempi pysyä ja sopeutua”, nobelisti totesi.

Valtionyhtiöt

Keväällä 2014 Helsingin Sanomien haastattelussa Holmström oli huolissaan valtion merkittävästä roolista pääomasijoittajana. Tuolloin hän kertoi pitävänsä yksityisen pääoman puutetta keskeisenä erona Suomen ja Ruotsin välillä.

”Kun sijoittaa omaa pääomaa, sen tekee aina vastuullisemmin kuin silloin, jos sijoittaa jonkun toisen pääomaa. Etenkin valtion omistamissa yhtiöissä veronmaksajien etu jää helposti poliittisten paineiden varjoon”, Holmström totesi HS:n haastattelussa.

Holmström piti tänään tiedotustilaisuuden, josta on video alla.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös