Suomen joukkorahoitusmarkkinat ovat yli kaksinkertaistuneet vuodessa, ilmenee valtiovarainministeriön kyselystä.
Valtiovarainministeriön mukaan joukkorahoituksella kerätään tänä vuonna rahoitusta yhteensä 153 miljoonaa euroa, kun viime vuonna määrä oli 70,5 miljoonaa euroa. Toissa vuonna markkinoiden koko oli 52 miljoonaa euroa.
Yrityksille tärkeitä rahoitusmuotoja ovat sijoitus- ja lainamuotoinen joukkorahoitus, ja ne ovat kasvaneet erittäin nopeasti. Joukkorahoitus jakautuu tänä vuonna seuraavasti: sijoitusmuotoinen joukkorahoitus: 41,3 miljoonaa euroa (+184 prosenttia viime vuodesta), lainamuotoinen joukkorahoitus yrityksille: 39,9 miljoonaa euroa (+92 prosenttia), yksityishenkilöiden välinen vertaislainaus: 71,3 miljoonaa euroa (+106 prosenttia) sekä vastike- ja hyödykemuotoinen joukkorahoitus: 846 000 euroa (+32 prosenttia).
Ministeriö uskoo markkinoiden kasvavan edelleen. Kasvua tukee muun muassa uusi joukkorahoituslaki, joka selkeyttää niin markkinatoimijoiden kuin sijoittajien oikeuksia ja velvollisuuksia. Laki tuo laina- ja sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen osaksi säänneltyjä rahoitusmarkkinoita.
Sijoittajille joukkorahoitus voi olla tapa sijoittaa hankkeeseen, jossa on suuremmat tuotto-odotukset ja riskit kuin perinteisissä sijoituskohteissa. Kun ala saa selkeät laintasoiset pelisäännöt, myös sijoittajansuoja paranee.
Tutustu SalkunRakentajan kumppanin, Invesdorin joukkorahoituskohteisiin tästä.
Tiedoksi lukijoille: Artikkeli sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä, joiden perusteella SalkunRakentaja-sivusto voi saada korvauksia.