Sijoittajien ei ole viime vuosina tarvinnut vanhoissa teollisuusmaissa murehtia inflaatiosta. Keskuspankkien huolena on ollut pikemminkin inflaation vastakohta eli deflaatio.
Yhdysvaltojen tällä viikolla virkaan astuva presidentti voi kuitenkin romuttaa toiveet siitä, ettei sijoittajien tarvitsisi jatkossakaan pelätä inflaatiota, kirjoittaa Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich.
Gerichin mukaan Donald Trumpin suunnittelema politiikka on omiaan nostamaan inflaatiota, varsinkin nykyisessä talousympäristössä.
”USA:ssa työmarkkinat ovat jo saavuttaneet täystyöllisyyden ainakin työttömyysasteella mitaten. Itse asiassa nykyinen työttömyysaste on jo matalampi kuin Fedin arvio siitä -työttömyysasteesta, joka voidaan saavuttaa inflaatiota kiihdyttämättä.”
BREAKING! US headline #inflation tops 2% for the first time since May 2014, Core CPI at +2.2% pic.twitter.com/DIKTdIu4Wc
— jeroen blokland (@jsblokland) 18. tammikuuta 2017
USA:ssa on nähty jo selviä merkkejä hintapaineiden noususta. Gerichin mukaan palkkojen nousuvauhti on viimein kiihtynyt, ja pitkälti kotimarkkinoilla määräytyvä palvelusektorin inflaatio on kivunnut jo yli kolmeen prosenttiin.
Trumpin lähtiessä elvyttämään taloutta täystyöllisyystilanteessa käy helposti niin, että kapasiteettirajoitteiden takia elvytys uhkaa ylikuumentaa talouden, pääanalyytikko muistuttaa. Ylikuumeneminen päätyy sitten lähinnä nostamaan hintatasoa.
”Jos tuottavuuskehitys ei piristy, elvytys nostaa hintoja entistä enemmän. Tällaisessa tilanteessa inflaatiotavoitteen ylittämisestä huolissaan oleva keskuspankki kiristää rahapolitiikkaansa estääkseen inflaation liiallisen kiihtymisen.”
Lopputuloksena kohonneesta inflaatiosta tai keskuspankin kireämmästä rahapolitiikasta ovat korkeammat markkinakorot. ”Tällöin seurauksena on helposti myös taloudellisen aktiviteetin supistuminen – päinvastoin alkuperäiseen tavoitteeseen verrattuna”, Gerich toteaa.
Elvytyspolitiikan lisäksi on toinenkin tekijä, joka voi kiihdyttää hintojen nousua.
”Myös Trumpin Yhdysvaltojen kotimaista tuotantoa tuontituotteiden kustannuksella suosivat suunnitelmat vauhdittavat inflaatiota. Protektionismin kasvu siirtää tuotantoa pois niistä kohteista, joissa tuotanto olisi tehokkainta, ja nostaa hintoja”, Gerich arvioi.