Inderes: Telia on houkuttelevan edullinen

Inderes nosti teleyhtiön suosituksen tasolle Osta.
Telia osakekurssi Telia osakekurssi

Telia osakekurssi

Telia raportoi Q4-liikevaihdon laskeneen 6,7 prosenttia, mikä oli yli sekä konsensuksen että Inderesin ennusteen. Inderesin mukaan liikevaihdon laskun suurin selittävä tekijä on Yoigon divestointi. Maantieteellisesti Euroopan segmentin liikevaihto laski selvästi odotuksia vähemmän.

Euraasian divestointeihin liittyen yhtiö kertoi, että Finturin kiinnostus on lisääntynyt ja että yhtiö pitää todella todennäköisenä saavansa myytyä toiminnot vuoden 2017 aikana. ”Euraasian liiketoiminnan stabiloitumisen jatkuminen myös Q4:llä helpottaa arviomme mukaan ostajan ja myyjän kohtaamista sekä Telian irtautumista alueelta”, Inderes toteaa aamukatsauksessaan.

Uzbekistanin korvaukseen liittyen ei saatu uutta tietoa. Lisäksi yhtiö kommentoi, että markkinoilla spekuloitu TDC-kauppa ei ole todennäköinen korkeasta arvostuksesta ja riskeistä johtuen, mutta yhtiö tutkii muita vaihtoehtoja Tanskassa.

Yhtiö antoi odotusten mukaisen ohjeistuksen ja odottaa vuoden 2017 orgaanisen käyttökatteen jatkuvista toiminnoista, ilman kertaluonteisia eriä, olevan viime vuoden tasolla. Konsensusodotus ennen tulosjulkistusta ennakoi oikaistuun käyttökatteeseen 1,2 %:n kasvua.

Lisäksi yhtiö päivitti osinkopolitiikkansa. Uuden politiikan mukaan yhtiö maksaa vähintään 80 prosenttia jatkuvien toimintojen vapaasta kassavirrasta ennen lisenssejä osinkoina (aikaisemmin myös sisältäen lisenssit). Yhtiö odottaa kyseisen kassavirran olevan yli 7 miljardia kruunua vuonna 2017. 7 miljardin vapaa kassavirta 100 prosentin jakosuhteella tarkoittaisi 1,6 SEK osakkeelta.

”Näin ollen vapaa kassavirta on tulevaisuudessa vahvemmassa tarkkailussa”, Inderes toteaa.

Inderes arvostaa Teliaa tällä hetkellä pääasiassa karkean osien summa -laskelman kautta. ”Arviomme jatkuvien toimintojen (pl. Turkcell. Megafon, Sergel ja Yoigo) arvoksi osakkeelta on 30,5 SEK. Turkcell ja Megafon -omistusten arvoksi arvioimme 8 SEK osakkeelta, Sergelin arvoksi 0,5 SEK osakkeelta sekä Euraasian toimintojen arvoksi noin 2,0 SEK osakkeelta.”

Inderesin ennusteella vuoden 2017 EV/EBITDA on noin 8x ja osinkotuotto 6 prosenttia. ”Telian arvostus näyttää osien summa -laskelman pohjalta houkuttelevalta jo nyt. Lisäksi laskeva riskitaso ja kohtalaiselle tasolle nouseva osinkotuotto antaa mielestämme tukea osakkeelle”, analyysitalo arvioi.

Kokonaisuutena Telian Q4-raportti oli Inderesin mukaan tuloksen, ohjeistuksen ja osingon osalta linjassa Inderesin ja markkinan odotuksiin. ”Lisäksi Euraasian odotettu divestointi näyttää todennäköiseltä lähitulevaisuudessa. Epävarmuuksien pienentyminen sekä kohtalaisella tasolla oleva osinkotuotto antaa mielestämme tukea osakkeelle. Telian arvostus näyttää osien summa -laskelman pohjalta houkuttelevalta jo nyt.”

Inderes nosti Telia Companyn suosituksen osta-tasolle (aiemmin Lisää) ja toistaa 41,0 SEK:n tavoitehinnan.

Inderes osakeanalyysi mallisalkku sijoittaminen osakkeet

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
kiire aika sijoittaja

Asuntosijoittaja, älä hötkyile

Seuraava artikkeli
säästäminen raha talous

Asiakkaat tyytymättömiä pankkeihin - "Ovathan nämä surullisia lukuja"