Nordean mallisalkkuun viisi uutta osaketta

Pankin globaaliin mallisalkkuun nousi mielenkiintoisia osakkeita eri toimialoilta.
sijoittaminen osakkeet kasvu osakemarkkinat rahastot sijoittaminen osakkeet kasvu osakemarkkinat rahastot

Nordea kertoi viikkoraportissaan laajentaneensa Global‐suosituslistaa noin 30 yhtiön Globaaliksi mallisalkuksi. Mallisalkun yhtiövalinnoissa pankki käyttää kvantitatiiviseen analyysiin perustuvaa lähestymistapaa, mikä on sama kuin vajaa vuosi sitten startanneessa pohjoismaisessa mallisalkussa.

Globaaliin salkkuun nousi kaikkiaan viisi uutta yhtiötä.

Ahold Delhaize

Ahold Delhaize on maailman suurimpia ruokakauppiaita ja on kaikkiaan 6500 myymälää 11 eri maassa. ”Yhtiössä houkuttelee vahvan kassavirran ohella se, että Ahold Delhaizen liiketoiminta on monia kilpailijoita vähemmän alttiina vähittäiskaupan murrokselle”, Nordea toteaa.

Yhtiö on kasvattamassa tuotevalikoimansa, mikä ei vaadi merkittäviä investointeja ja vahvistaa osaltaan

odotuksia Aholdin tukevasta kassavirrasta.

Yhtiön tase on Nordean mukaan vahva, minkä myötä ylimääräiset pääomat jaettaneen osakkeenomistajille. ”Ennustettu osinkotuotto on 2,8 %, mutta yhtiö käyttää voitonjaossaan myös omia osakkeita. Kokonaisvoitonjako yltääkin lähes 7 %:iin.”

Yhtiön osake on Nordean mukaan myös arvostukseltaan aliarvostettu.

Foot Locker

Foot Locker on amerikkalainen lenkkareihin ja urheiluvaatteisiin erikoistunut kauppaketju, joka on Nordean mukaan kaupan murroksen keskellä kasvanut samalla kun monet kilpailijat ovat kärsineet laskevasta myynnistä ja markkinaosuuksien menetyksestä verkkokaupalle.

Keskeinen menestystekijä on ollut oma tuotevalikoima. ”Noin puolet yhtiön myymistä kengistä on ainoastaan saatavilla Foot Lockerista, joten monilla lenkkareihin mieltyneillä asiakkailla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tukeutua Foot Lockerin valikoimaan.

Urheilukauppaketjun osakekohtainen tulos on kasvanut jo 8 vuotta putkeen yli 10 prosentin vuosivauhdilla, Nordea laskee.

KBC Groep

Belgialainen KBC Groep on Euroopan vakavaraisimpia pankkeja, joka on yltänyt korkeaan oman pääoman tuottoon ja 4 prosentin lainakannan kasvuun, Nordea toteaa.

Vahvan taseen ja kovan oman pääoman tuoton ansiosta yhtiö pystyy panostamaan kasvuun osakkeenomistajien voitonjaosta tinkimättä.

”Päivitetyn osingonjakopolitiikkansa ansiosta se nousee korkealle myös eurooppalaisten pankkiosakkeiden voitonjakotilastoissa. Tämä yhdistelmä tekeekin osakkeesta houkuttelevan, sillä sen arvostus on linjassa pankkisektorin kanssa.”

Rio Tinto

Australialais-brittiläinen Rio Tinto on maailman suurimpia kaivosyhtiöitä. Nordean mukaan yhtiö tulee vielä hyötymään kaivossektorin nousubuumista, sillä pankin mukaan sektiorin elpymistä ei ole vielä nähty täydessä laajuudessaan.

Rio Tinton etuna on se, että tuotanto on rautamalmin ohella jakautunut moniin eri metalleihin. Lisäksi yhtiön kassavirta on vahva ja tase tukeva, mikä tekee siitä kaivosyhtiöksi vakaan poiminnan. ”Nykyisellä korkealla rautamalmin hinnalla Rio Tinto tekee huomattavan vuolasta kassavirtaa”, pankki toteaa.

Wells Fargo

Amerikkalainen jättipankki Wells Fargo on Nordean mukaan yksi Yhdysvaltojen markkinoiden kannattavimpia pankkeja, ja Nordea odottaa osakkeen luottokorttiskandaalista johtuvan arvostusalen purkautuvan ajan mittaan.

Osake on kilpailijoitaan edullisempi, sillä osakkeen taseperusteinen arvostusero kilpailijoihin on heikoimmalla tasollaan sitten vuoden 2000. Tämä siitä huolimatta, että Wells Fargo on pitkään kasvanut kilpailijoitaan nopeammin ja yhtiön pääoman tuotto on verrokkejaan korkeampi, Nordea toteaa.

”Uskomme Wells Fargon osakkeen arvostuksen palautuvan kohti historiallisia arvostuskertoimiaan kun sijoittajat vakuuttuvat siitä, ettei skandaali vaikuta yhtiön pidemmän tähtäimen näkymiin”, pankki ennustaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sisältömarkkinointi, hakusanaoptimointi, markkinointi, asiakas, yritys, sijoittaminen, inbound, pienyrittäjä, opas

Apex - rakenne, joka mahdollistaa isojen yrityksen ketterät liikkeet ja innovaation

Seuraava artikkeli

Kiinteä vai vaihtuva korko? Miten lainan korko määräytyy?