Makrotalous

Onko Suomi matkalla kohti liittovaltiota?

Suomi näyttää olevan menossa kohti Saksan ympärille muodostuvaa liittoumaa, väittää valtiovarainministeriön entinen ylijohtaja.

Suomalaisten pitää selvittää itselleen mitä todennäköisesti on edessä sekä euronalueen jäsenenä että sen ulkopuolella, vaatii Peter Nyberg, valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtajana blogissaan.

”Yhä selvemmin alkaa näyttää siltä, että eurojäsenyys ennen pitkää edellyttää hyvin tiukkaa liittymistä etenkin Saksan ympärille muodostuvaan maiden liittoumaan. On muotoseikka halutaanko tätä liittoumaa kutsua liittovaltioksi tai joksikin muuksi. Pääasia on ymmärtää, että jäsenmaiden oikeus tehdä itsenäisiä päätöksiä vähitellen ja ehkä nopeastikin katoaa. Eurojäsenyys maksaa ainakin itsenäisyyttä”, Nyberg kirjoittaa.

Tiukempi integroituminen euromaihin tulee johtamaan merkittäviin muutoksiin Suomessa. Nybergin mukaan esimerkiksi pohjoismainen hyvinvointivaltio ei selvinne tästä muutoksesta.

Entisen ylijohtajan mukana tuoreista EU-viranomaisten näkemyksistä ilmenee halu ja tarve keskitetysti säädellä esimerkiksi verotusta ja valvoa kilpailukykyä euroalueella. ”Tähän prosessiin sisällytetään vähitellen helposti lähes kaikkea mitä vaikuttaa yritysten tulovirtaan. Suomessa tähän lukeutuisi esim. monet ay-liikkeen tärkeiksi kokemia oikeuksia ja toimintaedellytyksiä.”

Suomen vielä suhteellisen korkeiden julkisten sosiaalimenojen voidaan olettaa merkittävästi supistuvan kun verotulotkin supistuvat, Nyberg ennustaa. Tulevassa liittovaltiossa velkaantuminen on rajoitettu ja yritysten kilpailukyky pitää nostaa Saksan yritysten tahdissa.

Ikäviä mahdollisia tulevaisuudenkuvia torjutaan usein väittämällä niitä poliittisesti mahdottomiksi, ja näin tehdään Nybergin mukaan myös euroalueen liittovaltiokehityksen osalta.

Nybergin mukaan tämä on kuitenkin itsensä pettämistä.

”Euroalueen liittoutumiskehitys tulee etenemään kulloinkin siinä missä jokin askel tulee edes hetkeksi poliittisesti mahdolliseksi. Sen jälkeen siirtyy painostus uuteen kohtaan jolle vähän ajan kuluttua tapahtuu samaa. Saksan ja euroalueen viranomaisten edun mukaista on laajan ja vahvan, valvottaviin sääntöihin perustuvan liittoutuman synnyttäminen. Sitä muut maat voivat korkeintaan hidastaa mutteivät estää. Joka ei halua tällaiseen kyytiin mukaan on siten parasta hypätä siitä pois ajoissa.”

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös