Sijoitusstrategiat

Sijoitusneuvonta voi johtaa ikävään yllätykseen

Pankin sijoitusneuvot johtivat koviin taloudellisin menetyksiin. Miten asiakas voi varmistaa, että sijoitusneuvonta on asiakkaan edun mukaista?

Helsingin Sanomat uutisoi viime viikolla Nordean sijoitusneuvonnan toimintatavoista 77-vuotiaan espoolaisen leskirouvan tapauksesta.

Leskelle oli jäänyt säästäväisen miehensä perinnönjaossa velaton talo ja osakkeita peräti 860 000 euron arvosta.

Nordea otti yhteyttä leskeen miehen kuoleman jälkeen ja neuvoi leskeä myymään kaikki osituksessa saamansa 151 000 euron arvoiset osakkeet ja sijoittamaan ne Nordean sijoitustuotteisiin.

Kuinkas sitten kävikään?

Osakkeiden myynnistä seurasi leskirouvalle peräti 30 000 verolasku. Helsingin sanomien mukaan selvisi, että Nordean sijoitusneuvoja oli luullut rouvan saaneen osakkeet perintönä, ei osituksena. Tuolloin luovutusvoittoveroa ei olisi tullut paljon maksettavaksi.

Pankin sijoitusneuvoja antoi siis sijoitusneuvoja vaillinaisten tietojen pohjalta.

Sijoitusneuvojalla on vastuunsa

Esimerkki osoittaa, kuinka tärkeää yksityishenkilön olla valveutunut sijoitusneuvonnassa. Sijoitusneuvoja ajaa aina viime kädessä edustamansa yrityksen etua, ei asiakkaan.

Sijoitusneuvontaa antavalla taholla on velvollisuuksia, joiden tunteminen on kuluttajankin etu.

Finanssivalvonnan mukaan sijoitusneuvontaa antavan on hankittava ennen palvelun tarjoamista riittävät tiedot asiakkaan taloudellisesta asemasta, kyseistä sijoituspalvelua tai rahoitusvälinettä koskevasta sijoituskokemuksesta ja -tietämyksestä sekä sijoitustavoitteista, jotta se voi suositella asiakkaalle soveltuvia rahoitusvälineitä tai palveluita.

Sijoitusneuvontaa tarjoavan pankin tai muun sijoituspalveluyrityksen täytyy yksityiskohtaisten kysymysten perusteella saada riittävä näkemys asiakkaan tilanteesta, jotta palveluntarjoaja voi suositella asiakkaalle sopivaa rahoitusratkaisua.

Finanssivalvonnan mukaan sijoitusneuvojan tulee antaa neuvoja kuitenkin aina vain asiakkaan edun mukaisesti. Vastuullinen sijoitusneuvoja selvittää huolellisesti asiakkaalle sopivat eri tuotevaihtoehdot. Neuvonta ei saa olla harhaanjohtavaa tai hyvän tavan vastaista.

Asiakkaalle on Finanssivalvonnan mukaan annettava yleiskuvaus palvelun kohteena olevien rahoitusvälineiden luonteesta ja niihin liittyvistä riskeistä ennen sijoitusneuvon antamista. Kuvauksessa on tuotava esiin rahoitusvälinetyypin luonne ja siihen liittyvät tyypilliset riskit riittävän yksityiskohtaisesti niin, että asiakas voi tehdä perustellun sijoituspäätöksen.

Haasta sijoitusneuvoja

Vastuu sijoituksen taloudellisesta tuloksesta on kuitenkin aina asiakkaalla itsellään.

Finanssivalvonta kehottaa asiakasta varmistamaan, että palveluntarjoajalla on toimilupa. Sijoitusneuvontapalveluiden tarjoajia ja tuotteita kannattaa vertailla.

Sijoitusneuvontaa saa Suomessa antaa vain yritys, jolle on myönnetty toimilupa sijoitusneuvonnan antamiseen. Sijoitusneuvontaa voivat tarjota myös esimerkiksi ulkomaiset Eta-alueen palveluntarjoajat, joilla on sivuliike Suomessa tai jotka ovat ilmoittaneet Finanssivalvonnalle tarjoavansa palvelua Suomessa. Sijoitusneuvontaa voi tarjota myös sijoitusneuvontaa tarjoavan yrityksen sidonnaisasiamies. Sidonnaisasiamies toimii toimiluvan saaneen sijoituspalveluja tarjoavan yrityksen lukuun ja sen vastuulla eikä asiamiehellä ole omaa toimilupaa. Sidonnaisasiamiehiä käyttävän yrityksen on ylläpidettävä rekisteriä käyttämistään sidonnaisasiamiehistä.

Asiakkaan kannattaa myös selvittää, mistä tuotekokonaisuudesta sijoitusneuvo annetaan – esimerkiksi rajoittuuko neuvonta vain kyseisen palveluntarjoajan tuotteisiin vai koskeeko neuvonta laajemmin saatavilla olevia rahoitusvälineitä.

Tietenkin tulee selvitä neuvontapalveluiden hinnat ja palkkiorakenteet. Sijoitusrahastojen kohdalla kannattaa esimerkiksi varmistaa ja kaikki sijoitusrahastoista syntyvät kulut.

Finanssivalvonnan mukaan kannattaa selvittää myös, saako neuvoja palkkiota suosittelemistaan tuotteista. Kaikki neuvot kannattaa pyytää kirjallisena.

Ja tietenkin kannattaa muistaa se ajaton sijoitusviisaus: älä osta mitään sellaista, mitä et ymmärrä.

Kommentoi
Ylös
>