Käänneyhtiöt

Kurssiraketoija Martela on edelleen arvostukseltaan edullinen osake

Martela osakekurssi osakkeet pörssi

Martelan osake on ollut todellinen kurssiraketti vajaan kahden vuoden ajan. Silti osake vaikuttaa edelleen edulliselta.

Inderesin TOP3-mallisalkusta löytyvän Martelan osakekurssi lähti hurjaan nousuun syksyllä 2015. Osakekurssi nousi 2,8 eurosta nykyiseen 12,2 euroon.

Syy kurssinousuun on selvä. Martelan kulurakenne on keventynyt merkittävästi viime vuosina ja yhtiön tulos nousi vihdoin vuonna 2015 voitolliseksi vuosien 2012 – 2014 tappiollisuuden jälkeen. Inderesin mukaan yhtiö on kriisivaiheen jälkeen löytänyt myös strategisen suunnan.

Merkittävien kustannussäästöohjelmien ansiosta vuoden 2016 vertailukelpoinen EBIT-marginaali nousi yhtiön mittakaavassa jo erinomaiselle 5,3 prosentin tasolle. ”Yhtiön tuloskäänteen myötä osakkeen riskiprofiili on merkittävästi laskenut, sillä rahavirta on parantunut ja tase on noussut nettovelattomaksi”, Inderes toteaa aamukatsauksessaan.

Inderes odottaa Martelan kannattavuuden edelleen vahvistuvan vuonna 2017 Venäjältä ja Puolasta vetäytymisen ansiosta, sekä Martelan vuonna 2016 päättyneiden säästöohjelmien heijastuessa täysimääräisenä yhtiön tulokseen.

Kurssinoususta huolimatta osake näyttää edelleen arvostuskertoimilla mitattuna edulliselta.

Martelan kuluvan vuoden P/E-luku on Inderesin ennusteilla noin 11x ja EV/EBITDA-kerroin noin 4x. ”Arvostustaso on mielestämme suhteellisesti ja absoluuttisesti alhainen erityisesti huomioiden Martelan viimeisen vuoden aikana pienentynyt riskiprofiili”, analyysitalo toteaa.

Osakkeen arvostusero kilpailijoihin nähden on häkellyttävän suuri.

Tosin Martelalle on vaikeaa löytää hyvää verrokkiryhmää, sillä Pohjoismaissa ja Euroopassa on hyvin vähän listattuja toimistokalusteyhtiöitä, Inderes muistuttaa. Pohjoismaista löytyy Martelan lisäksi vain yksi pörssilistattu toimistokalusteyhtiö Lammhults Design Group AB.

Inderesin käyttämien verrokkiyhtiöiden keskimääräinen EV/EBITDA-kerroin kuluvalle vuodelle on 8,1, eli kaksinkertainen Martelaan verrattuna. Tosin uuret tässä esitetyt verrokit ovat markkina-arvoltaan noin 50 suurempia kuin Martela ja niiden riskiprofiili on siten huomattavasti pienempi.

Alhaisen arvostuskertoimen ansiosta Martelan osakkeessa on vielä kosolti nousuvaraa, mikäli yhtiö pääsee tavoitteisiinsa, Inderes laskee.

”Hyvässä skenaariossa Martelan osakkeessa on huomattavasti enemmän nousuvaraa, sillä yhtiö itse tavoittelee 8 %:n liikevoittomarginaalia vuonna 2018 ilman kertaeriä. Mikäli yhtiö yltää tähän tavoitteeseen, olisi osakekohtainen tulos arviomme mukaan noin 1,8 euroa ja osakekurssi varovaisella 11x P/E-kertoimella silloin noin 20 euroa.”

Inderesin antama tavoitehinta Martelalle on 14 euroa ja suositus on lisää.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös