Moni pelkää automaation vievän työpaikat. Ekonomisti Roger Wessman on kuitenkin enemmän huolissaan tuottavuuden laskusta.
Wessmanin mielestä länsimaiden viime vuosien talouslukujen valossa huolet siitä, että robotit nyt korvaavat työntekijöitä hurjaa vauhtia tuntuvat oudolta.
”Tuottavuuden kasvu ei suinkaan ole räjähdysmäisesti kiihtynyt, kuten olisi syytä olettaa, jos työntekijöitä reipasta vauhtia nyt korvattaisiin koneilla. Päinvastoin tuottavuuden kasvu on useimmissa maissa hiipunut hitaimpaan vauhtiin vuosikymmeniin. Toistaiseksi näen siten enemmän syytä huoleen siitä, että poikkeuksellisen heikko tuottavuuden kasvu vaimentaa elintason nousua kuin että koneet korvaisivat ihmistyövoimaa ennenäkemätöntä vauhtia”, itsenäinen ekonomisti kirjoittaa blogissaan.
Jos automatisaatio todellakin korvaisi ihmistyötä, pitäisi automatisaation kehittymisen näkyä tuottavuuden nousuna. Tuottavuus kertoo, kuinka paljon tietyllä työpanoksella saadaan aikaan tuotosta. Tuottavuuden nousu merkitsee siis sitä, että sama tuotos saadaan aikaiseksi pienemmällä työpanoksella.
Pelko robotisaation ja automatisaation ihmistyötä tuhoavasta ominaisuudesta ei näy kuitenkaan tuottavuuskehityksessä.
”Jos automatisaation myötä samaa tuotantoa voidaan tehdä pienemmällä työntekijöiden määrällä tämän pitäisi näkyä kasvavana työvoiman tuottavuutena. Mitattu tuottavuuden kasvu heiluu rajusti vuodesta toiseen. Yleisesti länsimaissa viime vuosina tuotanto työtuntia kohden on noussut yhä hitaammin”, Wessman toteaa.
Wessman pitää toki mahdollisena, että itseään ajavat autot ja muut työtä korvaavat mullistukset kohta tulevat kiihdyttämään tuottavuuskasvua jyrkästi. ”Toistaiseksi tämä on kuitenkin vain ennuste, ja kaikkien ennusteiden tapaan epävarma”, ekonomisti painotta.
Ekonomistin mukana on helppoa yliarvioida muutoksen nopeutta fokusoimalla joihinkin yksittäisiin työtehtäviin, joiden kohdalla automatisaatio etenee juuri nyt ripeästi. ”Kokonaiskuvan saamiseksi täytyy myös ottaa huomioon, että esimerkiksi parturin työpäivä ei ole muuttunut mihinkään. Koko taloutta kuvastavat tilastot antavat tasapainoisen kokonaiskuvan kehityksestä.”
Historia osoittaa, että työvoimaa on korvattu koneilla koko teollistumisen ajan. Silti työvoimaa tarvitaan edelleen.
”Suomessa teollisuustyöpaikkoja hävisi jo 80-luvulla nettomääräisesti samaa vauhtia kuin 2000-luvulla. Samaan aikaan maataloudessa työllisyyden pudotus oli vielä ripeämpi. 90-luvulla tietokoneiden tulo vähensi työllisyyttä rahoitusalalla kolmanneksella”, Wessman kuvaa.
Tuottavuuden kasvu voi sitä paitsi pysyä hitaana, vaikka automatisaatio ripeästi tuhoaa työpaikkoja.
Näin voi käydä, jos työpaikkansa menettäneet työllistyvät alhaisen tuottavuuden töissä. Tämä vetää keskimääräistä tuottavuutta alaspäin. ”Jos esimerkiksi automatisaatiolla voidaan korvata prosentti työvoimasta ja näitä työllistetään uudelleen täissä, joiden tuottavuus on puolet talouden keskimääräisestä, tuottavuuden kasvu jää vain puoleen prosenttiin”, Wessman kuvailee.
ps. Artikkelin kuva on elokuvasta Wall-e. Kannattaa katsoa, vaikkei animaatioelokuvista muutoin pitäisikään.
