Talouden trendit

Hurja ennuste: Tekoäly voi kaksinkertaistaa suomalaisyritysten kasvuvauhdin

Accenturen tuoreen tutkimuksen mukaan tekoälyä menestyksekkäästi käyttävät suomalaisyritykset voivat lähes kaksinkertaistaa kasvunsa vuoteen 2035 mennessä.

Suomessa kasvumahdollisuudet ovat loistavat, sillä Suomi on tekoälyn talousvaikutuksia arvioitaessa kaikista tutkituista 12 maasta toisella sijalla heti Yhdysvaltojen jälkeen, Accenture hehkuttaa tiedotteessaan.

Kaikissa tutkituissa maissa tekoälyn tuomat kasvumahdollisuudet yritysten kannattavuudelle olivat keskimäärin 38 prosenttia. Tekoälyn käyttöönotto voi tehostaa taloudellista kehitystä 14 biljoonan Yhdysvaltain dollarin bruttoarvonlisäyksellä tutkituissa 12 maassa ja 16 toimialalla.

Tutkimuksen mukaan tekoälyn käyttö voi tehostaa työvoiman tuottavuutta Suomessa 36 prosentilla, kun työn tekemisen tapaa muutetaan merkittävästi tekoälyn käyttöönoton myötä. Tämä oli tutkituista maista toiseksi eniten heti Ruotsin (37 %) jälkeen.

”Tekoäly mullistaa yritysten tavan kilpailla ja kasvaa”, sanoo Tomas Nyström, Accenturen teknologiajohtaja Suomessa.

”Tekoäly edustaa täysin uudenlaista tekijää, jolla voidaan parantaa merkittävästi yrityksen kannattavuutta. Organisaatioiden tulisi jo nyt olla luomassa tekoälystrategioita, jotka asettavat ihmiset keskipisteeseen. Strategioiden tulee olla linjassa moraalisten ja eettisten arvojen kanssa, sekä antaa ihmisille mahdollisuus tehdä niitä asioita, joita he osaavat parhaiten – kuvitella, luoda ja innovoida.”

Accenture Researchin yhteistyössä Frontier Economicsin kanssa tekemä tutkimus arvioi tekoälyn mahdollisia taloudellisia vaikutuksia bruttoarvonlisäykseen, joka on tarkka arvio bruttokansantuotteesta ja joka huomioi tuotettujen tavaroiden ja palvelujen arvon. Tutkimuksessa 16 toimialan oletettua kasvunopeutta vuonna 2035 verrattiin skenaarioon, jossa tekoäly on otettu mukaan taloudellisiin prosesseihin. Tutkimuksessa todettiin, että tekoälyn on mahdollista vauhdittaa talouskasvua keskimäärin 1,7 prosenttiyksiköllä.

Bruttoarvonlisäyksen oletetaan kasvavan tutkituista toimialoista eniten tieto- ja viestintäalalla, valmistavassa teollisuudessa sekä rahoituspalveluissa, joilla kasvun oletetaan olevan vuosittain 4,8, 4,4 ja 4,3 prosenttia vuoteen 2035 mennessä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös