Yritysuutiset

Sanoma antoi positiivisen tulosvaroituksen ja sijoittajat kiittivät

Mediayhtiö Sanoma nosti näkymiään kannattavuuskehityksestä.

Vuonna 2017 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon, mukaan lukien SBS-yrityskauppa, pysyvän vakaana ja operatiivisen liikevoittoprosentin olevan yli 11 prosenttia.

Parantuneet näkymät perustuvat hyvänä jatkuneeseen toiminnalliseen tulokseen mediasegmenteissä ja siihen, että Learning-segmentin tulos kausiluonteisesti tärkeällä kolmannella neljänneksellä on odotustemme mukainen.

Aiemmin Sanoman tulosohjeistus oli: ”Vuonna 2017 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon, mukaan lukien SBS-yrityskauppa, pysyvän vakaana ja operatiivisen liikevoittoprosentin olevan yli 10 %”.

Sanoman osakekurssi päätyi tänään yli 6,5 prosentin nousuun.

Analyysitalo Inderes odotti jo heinäkuun lopussa, Sanoman toisen kvartaalin tulosraportin jälkeen, yhtiön edelleen yltävän kuluvana vuonna ja lähivuosina 11 prosnetin operatiiviseen liikevoittomarginaaliin.

Inderesin ennustama kannattavuusparannus perustuu yhtiön säästöohjelmien myötä jo alentuneisiin kiinteisiin kuluihin ja rahoituskuluihin,

”Learningin kehittämiskustannusten myötä lievästi laskevaan 2017 kannattavuuteen sekä Media Finlandin ja Media BeNe:n tasaiseen tuloskehitykseen. Ennusteemme eivät sisällä Hollannin tai Suomen mainosmarkkinan piristymistä. Erityisesti Suomen mediamarkkinan elpymisellä olisi arviomme mukaan selvästi positiivinen vaikutus Sanoman kannattavuuteen, mutta merkittävämpi käänne antaa vielä ainakin toistaiseksi odottaa itseään, vaikka Suomen talouskehityksessä onkin tapahtunut jo käänne parempaan”, Inderesin analyytikko Jesse Kinnunen totesi.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös