Bloggaajan nettovarat ovat jo 600 000 euroa. Kun velat lasketaan mukaan, on sijoituspotti peräti 900 000 euroa.
Blogissaan Irina kertoo olevansa taloudellisesti riippumaton, eikä miljoonakaan varallisuuspotti tunnu hänestä enää lainkaan mahdottomalta tavoitteelta.
”Minulla oli blogin aloittaessani 500.000e pääomaa. Sillä aloitin taloudellisen riippumattomuuden. Kirjoittelen suurperheen äidin taloudellista riippumattomuudesta ja varallisuuden kasvatuksesta. Haluan lisäksi kannustaa kaikkia laskemaan oman talouden tunnusluvut. Varallisuus tuo turvaa. Pääomantuotto helpottaa elämää. Voisitko sinä olla taloudellisesti riippumaton? Uskon, että se on melkein jokaiselle mahdollista. Lisätavoitteena seuraan, että onko minulla 1.000.000 e opoa 2026 vuoden alussa?”, bloggaaja kertoo sivustonsa esittelytekstissä.
Viitisen vuotta sitten Irina jäi kokonaan pois työelämästä, hän kertoo Me naiset -lehden haastattelussa. Tällä hetkellä hän saa tulonsa enimmäkseen vuokratuotoista. mutta lisäksi hän tekee yrityksensä kautta jonkin harrastusmielessä töitä.
Alkupääoman Irina sai kasaan hieman tuurilla. Hän osti ensiasuntonsa Helsingistä, josta hän sai mukavasti voittoa. Mitään perintöä tai muuta alkupääomaa hänellä ei ollut.
Irinan menestyksen salaisuus on ollut yksinkertaisesti se, että talous on ollut aina ylijäämäinen. Ollessaan työelämässä häneltä jäi iso osa jokaisesta palkasta säästöön.
Irina päätti vielä ”halventaa elämänsä” muuttamalla pienemmälle paikkakunnalle, jotta saisi asumiskulunsa alas.
Lue koko tarina täältä.