Bitcoiniin liittyy paljon hypeä ja negatiivisia uskomuksia. SalkunRakentajan ”Bitcoin mediassa”-sarjassa käsitellään näitä väitteitä ja niiden alkuperää.
Kuluvien viime vuosien aikana yksi sijoitus on kiinnittänyt sijoittajien huomiota potentiaalinsa ja korkean tuottonsa takia. Kyse ei ole kullasta tai amerikkalaisen superyhtiön osakkeista, vaan maailman ensimmäisestä kryptovaluutasta, bitcoinista.
Bitcoinin käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina ja kryptovaluutan kurssi on noussut samaan aikaan satoja prosentteja. Vielä muutamia vuosia takaperin Bitcoin oli hyvin pienen ihmisryhmän marginaalinen ajanviete, mutta nyttemmin käsite on yleisesti tuttu lähestulkoon kaikille.
Bitcoinin ja kryptovaluuttojen yleistyessä on yhä tärkeämpää, että etenkin talouden ja teknologian parissa työskentelevät ihmiset ymmärtävät kryptovaluuttaa ja osaavat kiinnittää huomionsa olennaisiin seikkoihin epäolennaisten väärinkäsityksien sijasta. Sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Bitcoinin vaatimaa energiakulutusta. Tässä sarjan toisessa osassa käsitellään Bitcoinin laillista asemaa.
Monet suhtautuvat Bitcoiniin varauksellisesti, koska se ei ole suoraan minkään valtion tai keskuspankin tukema. Osa on saattanut saada tästä jopa kuvan, että Bitcoinissa olisi jotain laitonta tai että valtiot suhtautuisivat siihen vihamielisesti.
Yksikään länsimaa ei ole julistanut Bitcoinia kielletyksi tai sen vaihtamista rikolliseksi. Maailman erilaiset oikeusjärjestykset tuntevat Bitcoinia koskevia kieltoja, kuten esimerkiksi Kiinan bitcoin-pörssien kielto, mutta Bitcoinin kieltävä lainsäädäntö keskittyy lähinnä valtioihin, joissa kansalaisia ja Internet-liikennettä rajoitetaan muutenkin vahvasti. Sen sijaan vapaissa talouksissa Bitcoinin käyttö on laillista.
Sen lisäksi, että Bitcoinin käyttö itsessään on laillista, ovat monet valtiot myös ryhtyneet tavalla tai toisella suoraan tunnustamaan Bitcoinin ja kryptovaluuttojen olemassaolon lainsäädännössään. Paras esimerkki tästä on Japani, jossa Bitcoin on säädetty lailliseksi maksuvälineeksi. Myös muut oikeusjärjestykset tunnustavat Bitcoinin olemassaolon.
Esimerkiksi Euroopan Unionissa ollaan säätämässä Bitcoinia koskevaa sääntelyä ja Suomessa veroviranomainen on tunnustanut Bitcoinin ja kryptovaluuttojen olemassaolon ja julkaissut virallisia ohjeita niitä koskevaan verotukseen.
Nykyiset trendit näyttäisivätkin siltä, että valtiot ja muut viralliset instituutiot ovat yhä useammin tunnustamassa Bitcoinille ja kryptovaluutoille jonkinlaisen säännellyn asemankuin kieltämässä niitä.
Coinmotion - SalkunRakentaja - yhteistyötarjous!
Coinmotionin kautta voit ostaa, myydä ja säilyttää bitcoineja turvallisesti. Avaa tili Coinmotion-palveluun. Käyttämällä alennuskoodia SRFI17X, saat 1% treidauskulut ensimmäiselle kuukaudelle (50% alennus).