Jerome Powell nousemassa Fedin johtoon, torstaina huomio Englannin keskuspankin korkopäätöksessä

Euroopassa osakkeet kallistuivat keskiviikkona, Stoxx Europe 600 +0,39 %. Wall Street sulkeutui keskiviikkona loivasti plussalle, S&P 500 +0,16
Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen Osakesäästäjät aamupala sijoituskatsaus sijoittaminen

Yksittäisistä Euroopan sektoreista autoalan yhtiöt (Stoxx Europe 600 Automobiles & Parts +2,2 %) olivat keskiviikkona vahvassa nosteessa. Diesel-kohusta kärsinyt Volkswagen kallistui 4,78 %. Yhtiö raportoi viime viikolla viime vuotta selvästi paremman tuloksen. Volkswagenin liikevoitto (EBIT) kasvoi vuoden kolmannella kvartaalilla viime vuoden vertailukauden 3,75 miljardista eurosta 4,31 miljardiin.

Autoalan yhtiöiden vahva kehitys auttoi myös Saksan DAX-indeksin uuteen ennätyslukemaan tiistaisen vapaapäivän jälkeen. Indeksi kohosi päivän aikana peräti 1,78 %.

Eri lähteiden mukaan presidentti Trump olisi nimittämässä uudeksi Fedin pääjohtajaksi Jerome Powellin. Aiemmin muun muassa pääomasijoitusten parissa työskennelleen Powellin näkemys rahapolitiikasta on, että korkoja tulisi nostaa asteittain ja finanssialan sääntelyä keventää.

Sijoittajien huomio on torstaina Iso-Britannian suunnalla, kun Englannin keskuspankin odotetaan nostavan maan ohjauskorkoa 0,25 prosentista 0,50 prosenttiin. Iso-Britannia on kärsinyt Brexit-äänestystuloksen vuoksi kohoavasta inflaatiosta, kun punta on heikentynyt suhteessa keskeisiin valuuttoihin.

Osakesäästäjät on valtakunnallinen sijoittajien yhteisö, joka auttaa jäseniään ja yhteiskuntaa vaurastumaan järkevän taloudenpidon ja tuottavan säästämisen avulla.

Yhteisö tarjoaa sijoittajille lisäarvoa riippumattoman ja arvokkaan tiedon, sijoitusosaamisen ja rahanarvoisten etujen muodossa sekä toimii linkkinä sijoittajien ja sijoituskohteiden välillä. Yhteisön jäseneksi voit liittyä tästä.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
yrittäjä puhelu työntekijä työ talous

Yrittäjätutkimus: Lähes puolet yrittäjistä tekee yli 50 tuntista työviikkoa

Seuraava artikkeli
megatrendit trendit sijoittaminen kasvu talous

Unohda osinkoyhtiöt – keskity megatrendeihin