Yritysuutiset

Suomen Hoivatilat kasvatti liikevaihtoaan yli 50 prosenttia

Päiväkoti-, hoiva- ja palvelukiinteistöjen hallintaan erikoistunut kiinteistöyhtiö Suomen Hoivatilat julkaisi vakuuttavat kasvuluvut ensimmäiseltä puolivuotiskaudelta.

Päiväkoti-, hoiva- ja palvelukiinteistöjen hallintaan erikoistunut kiinteistöyhtiö Suomen Hoivatilat julkaisi vakuuttavat kasvuluvut ensimmäiseltä puolivuotiskaudelta.

Yhtiön liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa lähes 52 prosenttia viime vuodesta ja operatiivinen tulos peräti lähes 60 prosenttia. Sijoituskiinteistöjen arvon nousu oli hieman yli 47 prosenttia ja myös sopimuskanta nousi lähes 37 prosenttia. Osakekohtainen tulos pysyi 0,63 eurossa.

Yhtiö ei muuta näkemyksiään lähiajan näkymistä.

Hoivatilat arvioi vuoden 2018 liikevaihdon olevan vähintään 17,5 miljoonaa euroa. Operatiivisen tuloksen se arvioi olevan noin 40 prosenttia liikevaihdosta. Sijoituskiinteistöjen käyvän arvon yhtiö arvioi vuoden 2018 lopussa olevan vähintään 340 miljoonaa euroa. Ohjeistus perustuu sille oletukselle, että yhtiö ei vuoden 2018 aikana tee merkittäviä valmiiden sijoituskiinteistöjen ostoja tai myyntejä ja että kiinteistöjen arvonmäärityksessä käytettävät markkinatuottovaatimukset pysyvät nykytasollaan.

”Katsauskaudella toteutimme merkittävän rahoitusjärjestelyn, kun sovimme huhtikuussa Euroopan Investointipankin (EIP) kanssa 50 miljoonan euron pitkäaikaisrahoituksesta. Kesäkuussa perustettiin Ruotsiin tytäryhtiö, jonka toimitusjohtajana ja Ruotsin maajohtajana aloittaa syyskuun 2018 alussa Maria Frid. Hänellä on vahva kokemus kiinteistöjohtamisesta ja hoivatilaliiketoiminnasta”, kertoo Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula.

”Kesäkuussa tiedotimme uudesta tuoteryhmästä: tehdasolosuhteissa valmistettavista tilaelementtipäiväkodeista. Ensimmäinen päiväkoti on nyt tuotantovaiheessa ja maatyöt Raahessa sijaitsevalla tontilla on käynnistetty. Kesäkuussa allekirjoitettiin myös kauppasopimus Kuopion ydinkeskustaan rakennettavan Kuopion Portin hoivakotitilojen ja palveluasuntojen osalta. Kuopion Porttiin rakentuu Hoivatilojen omistukseen yhteensä 65 palvelu- ja hoiva-asuntoa käsittävä kiinteistöosakeyhtiö”, Karjula jatkaa.

Yhtiö solmi alkuvuoden aikana useita 20 vuoden vuokrasopimuksia, mikä nosti sopimuskannan keskimaturiteetin 14,7 (14,3) vuoteen. Kohteiden vuokrausaste on edelleen 100 prosenttia.

Hoivatilojen osakekurssi oli 2,8 prosentin nousussa torstaina noin klo 11.00.

Kommentoi
Ylös
>