Talenomin tuotekehityspanostukset kirjanpitotoimintojen automatisointiin tuottavat tuloksia.
Talenomin tuotekehityspanostukset kirjanpitotoimintojen automatisointiin tuottavat tuloksia.
Talenomin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia ja liikevoitto peräti 63,7 prosenttia tammi-kesäkuussa verrattuna viime vuoden ensimmäiseen puolivuotisjaksoon. Liikevoitto oli puolivuotiskaudella 5,2 miljoonaa euroa ja toisella kvartaalilla liikevoitto oli 2,6 miljoonaa euroa.
Toisen kvartaalin tulos ylitti reippaasti myös analyytikoiden ennusteet, sillä konsensusennuste liikevoitolle oli 1,8 miljoonaa euroa.
Talenom pitää ohjeistuksen ennallaan. Yhtiön tavoitteena on jatkaa selvästi tilitoimistoalaa nopeampaa kasvua. Yhtiön liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan selvästi edellistä vuotta nopeampaa (12,1%, 2017). Suhteellisen kannattavuuden liikevoitolla mitattuna odotetaan parantuvan edellisestä vuodesta ja liikevoiton arvioidaan olevan 6,3-7,0 miljoonaa euroa.
Talenomin toimitusjohtajan, Jussi Paason mukaan vuoden alkupuoliskon erittäin vahvan kannattavuuskehityksen taustalla ovat vuosia jatkuneet määrätietoisesti toteutetut investoinnit kirjanpidon teknologiseen kehitykseen.
”Nykyisen kaltaista kannattavaa kasvuloikkaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman suunnitellusti toteutettuja tuotekehityspanostuksia Talenomin kirjanpitolinjaan. Yhä automatisoidummat ja hyvin skaalautuvat kirjanpitoprosessit tehostavat tilitoimistopalveluiden tuottamista, millä on suora vaikutus jatkossakin yhtiön positiivisesti kehittyvään taloudelliseen asemaan. Taustoitimme kehitystä tarkemmin kesäkuussa järjestetyssä pääomamarkkinapäivässä, jonka materiaalit löytyvät sijoittajasivuiltamme”, Paaso toteaa.
Talenom onnistui ensimmäisellä puolivuosikaudella kasvamaan orgaanisen kasvustrategiansa mukaisesti niin oman myyntiorganisaation kuin franchising-yrittäjienkin voimin. Yhtiö tulee edelleen jatkamaan franchising-toiminnan kasvattamista ja se hakee franchising-yrittäjiä useille paikkakunnille.
Tilitoimistopalveluiden osalta Talenom on aktivoitunut tutkimaan myös kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia, Paaso toteaa.
Toimintaympäristö on toimitusjohtajan mukaan suotuisa sekä yhteiskunnan että yrittäjän taloudellisen tilanteen näkökulmasta.
”Samaan aikaan yrittäjien vaatimukset taloushallinnon palveluiden ja järjestelmien tuottajia kohtaan kasvavat. Talenomin oma, vahva järjestelmäperhe, erinomainen toimialaosaaminen ja yhä jatkuvat panostukset teknologiseen kehitykseen asemoivat Talenomin alansa vahvimpaan kärkeen. ”
Paason mukaan digitaalisuusaste kasvaa ja tekoälyn hyödyntäminen lisääntyy, mitkä mahdollistavat resurssien lisäämisen jakeluverkoston laajentamiseen sekä palveluiden monipuolistamiseen.
Talenomin osake on tänään noin klo 13.00 noin 6,5 prosentin nousussa Helsingin pörssissä.