Talouden trendit

Yritysten yhä vaikeampaa löytää osaavaa työvoimaa

Joka kolmas Uudellamaalla toimivasta yrityksestä kärsii työvoimapulasta.

Rekrytointivaikeudet ovat vaikeutuneet vuoden alusta selvästi.

Helsingin seudun kauppakamarin mukaan osaavan ammattityövoiman palkkaaminen on yhä useamman uusmaalaisen yrityksen kasvua rajoittava ongelma. Vuoden alussa teollisuuden ja rakentamisen yrityksistä joka viides ja palvelualojen yrityksistä joka neljäs kertoi rekrytointivaikeuksistaan. Nyt määrä on jo 31 prosenttia, selviää Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tuoreesta Suhdannebarometristä.

”Uudellamaalla yritykset suunnittelevat syksylläkin uusien työpaikkojen perustamista, mutta rekrytointivaikeudet ovat tänä vuonna lisääntyneet selvästi. Lähes kolmannes uusmaalaisista yrityksistä kärsii ammattityövoiman pulasta. Erityisen vaikea tilanne on rakennusalalla”, kertoo Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.

Hänen mukaansa tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nopeita toimenpiteitä.

”Työvoiman liikkuvuutta on lisättävä, ja ulkomailta tulevan työvoiman käyttöä helpotettava. Myös yritysten olemassa olevan henkilöstön osaamisen päivittämiseen tarvitaan lisää resursseja. Täydennyskoulutusta onkin vahvistettava.”

Uudenmaan yritykset arvioivat suhdannetilanteensa kohentuneen kevään ja alkukesän aikana. Tämänhetkistä tilannetta kuvaava saldoluku oli heinäkuussa 24 (huhtikuussa 18). Saldoluku kertoo, kuinka monta prosenttia suhdanteiden paranemiseen uskovia yrityksiä on enemmän kuin niitä, jotka ennustavat tuotantonsa supistuvan.

Heinäkuussa tehdyssä tiedustelussa 32 prosenttia vastaajista arvioi tilanteensa normaalia paremmaksi, kahdeksan prosenttia kuvasi suhdannetilannettaan tavanomaista heikommaksi.

Sen sijaan suhdanneodotukset ovat hieman keväistä tiedustelua varovaisemmat, mutta tilanteen uskotaan edelleen kohenevan. Suhdannenäkymien heinäkuun saldoluku oli 6, kun vastaava lukema oli huhtikuussa 19. Uudenmaan yritysten arviot tulevaisuudesta ovat lähellä koko maan keskiarvoa.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kyselyyn vastasi yli 350 uusmaalaista teollisuuden ja rakentamisen sekä palvelualan yritystä, jotka työllistävät yhteensä 111 400 henkeä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös