Asunnot ja kiinteistöt

Vanhojen asuntojen kauppa takkuaa

Asuntomarkkinoille on syntynyt erikoinen tilanne.

Uusien asuntojen kauppa piristyi selkeästi alkusyksyllä.  969 uudiskohdetta kävi syyskuussa kaupaksi, mikä oli 3,4 prosenttia viime vuotta ja peräti 40 prosenttia viiden vuoden keskiarvoa enemmän.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntokaupan tilastot kertovat kuitenkin, että vanhojen asuntojen kauppa ei ole koko vuonna päässyt odotettuun nousuun. Syyskuussa vanhoja asuntoja myytiin 10,3 prosenttia viime vuotta vähemmän ja 5,7 prosenttia viiden vuoden keskiarvoa vähemmän.

Markkinatiedot perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalveluun, johon kirjataan suomalaisten välitysliikkeiden välittämät kaupat.

Pula uusista perheasunnoista

SP-Kotien toimitusjohtaja Jukka Rantanen toivoo rakennuttajilta lisää isoja perheasuntoja.

”Uudiskohteiden segmentointi ei ole välttämättä toiminut, kun rakennuttajat tähtäävät selkeästi sijoittajamarkkinoille. Kasvukeskuksissa rakennetaan nyt aivan liikaa yksiöitä suhteessa perheasuntoihin”, Rantanen arvelee.

Rantasen mukaan hyviä käytettyjä asuntoja ei ole tullut markkinoille, koska uudiskohteiden huoneistojako on painottunut pieniin asuntoihin. Pieniä asuntoja ostavilla ei ole entisiä asuntoja myyntiin laitettavaksi, ja kaupan rotaatio ei toimi nyt oikealla tavalla.

”Kasvukeskuksissa sijaitsevien vanhojen asuntojen hinnat nousevat kuitenkin uudiskohteiden myötä: koko asuinalue kehittyy myönteisesti, kun alueelle saadaan myös palveluita lisää”, toteaa Rantanen.

Tilastoasiantuntija Ilkka Lehtisen mukaan uusien osakeasuntojen tuotanto on vähentänyt vanhojen asuntojen kysyntää vuosina 2016-2018, sillä esimerkiksi vuosina 2016-2019 markkinoille on tullut arviolta 40 000 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa.

Tampere ja Espoo kasvuimussa

Suurista kaupungeista Tampere ja Espoo ovat ponnistaneet vahvaan kasvuun viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Myös Vantaalla ja Turussa kauppamäärät ovat selkeästi viiden vuoden keskiarvoa paremmalla tasolla.

Vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiaika pääkaupunkiseudulla on keskimäärin 61 päivää ja omakotitalon 104 päivää. Muualla Suomessa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika on 82 päivää, ja omakotitalon 122 päivää.

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat hieman elokuuhun nähden sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa.

Markkinoilla nähtiin selvä hintapiikki kesä-heinäkuussa, mutta elo-syyskuussa on palattu takaisin normaalille uralle. Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet vuodessa 2,9 prosenttia ja muualla Suomessa prosentin.

Pääkaupunkiseudun sisällä korjausliike näkyy selvimmin Helsingin hinnoissa. Kun Espoossa vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat samaan aikaan, päätyivät Helsingin ja Espoon hintaindeksit samalle tasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2015 ostettu ja syyskuussa 2018 myyty asunto oli kasvattanut arvoaan suunnilleen saman verran, 13 % molemmissa kaupungeissa.

Markkinatiedot perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalveluun, johon kirjataan suomalaisten välitysliikkeiden välittämät kaupat.

Kommentoi
Ylös
>