Indikaattorit

Kuluttajien luottamus Suomen talouskehitykseen jatkaa hiipumistaan

Kuluttajien odotukset Suomen taloudesta heikkenivät marraskuussa edelleen lokakuuhun verrattuna.

kuluttajabarometri Suomen talous luottamusindikaattori

Lähde: Tilastokeskus.

Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä kuluttajien odotukset Suomen taloudesta heikkenivät marraskuussa edelleen lokakuuhun verrattuna.

Näkymät Suomen talouden kehityksestä olivat kuluttajien mielestä huonot, mutta odotukset työttömyyskehityksestä olivat entistä valoisammat. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1.–19. marraskuuta 1 110 Suomessa asuvaa henkilöä.

Viime vuoden vastaavaan aikaan nähden usko Suomen talouteen ja työttömyyden vähenemiseen heikkeni marraskuussa.

Odotukset kuluttajan omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista paranivat marraskuussa entisestään. Näkemykset omasta taloudesta ja säästämismahdollisuuksista paranivat vuoden tarkastelujaksolla.

Kuluttajien luottamus talouteen kokonaisuutena on kohentunut hieman viime kuusta. Kuluttajien luottamusindikaattori oli marraskuussa 18,3, kun se lokakuussa oli 16,8 ja syyskuussa 20,2.

Viime vuoden marraskuussa luottamusindikaattori sai arvon 23,0. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on 12,6.

Kuluttajat arvioivat marraskuussa kotitaloutensa rahatilanteen erittäin hyväksi. Ajankohtaa pidettiin hyvin otollisena säästämiselle, mutta ei lainanotolle. Kestotavaroiden ostamista ajatellen ajankohtaa ei pidetty hyvänä eikä huonona. Työlliset kuluttajat kokivat marraskuussa työttömyyden uhkan vähentyneen omalla kohdalla.

Näin ekonomistit kommentoivat kotitalouksien luottamuslukuja Twitterissä.

Kommentoi
Ylös
>