Yritysuutiset

Oriola antoi tulosvaroituksen – lopettaa Hehku-yhteisyrityksen

Oriolan ensi kevään osinko saattaa olla vaarassa, arvioi Nordea.

Oriolan ensi kevään osinko saattaa olla vaarassa, arvioi Nordea.

Terveys- ja hyvinvointituotteita myyvä Oriola täsmentää näkymiään ja muuttaa ohjeistustaan vuodelle 2018. Oriola arvioi jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoisin valuuttakurssein lasketun oikaistun liikevoiton pysyvän vuoden 2017 tasolla.

Syynä alentuneisiin näkymiin on pääasiassa korkeat logistiikkatoimintojen kulut sekä Ruotsissa että Suomessa. Myös heikko valuuttakurssi on vaikuttanut negatiivisesti vertailukelpoiseen tulokseen, samoin kuin Hehku-ketjun aiheuttamat tappiot.

Kohonneet kulut johtuvat luultavasti toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton kustannuksiin, Ruotsissa puolestaan uuden jakelukeskuksen kustannuksiin, arvioi Nordea aamukatsauksessaan.

Uuden ohjeistuksen mukaan Oriola odottaa jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoisin valuuttakurssein lasketun oikaistun liikevoiton pysyvän vuoden 2017 tasolla. Vuonna 2017 oikaistu liikevoitto oli 39,9 miljoonaa euroa

Aiemmin yhtiö oli arvioinut jatkuvien liiketoimintojen vertailukelpoisin valuuttakurssein lasketun oikaistun liikevoiton kasvavan vuoden 2017 tasosta.

Oriolan mollivoittoiset uutiset eivät rajoittuneet vain tulosvaroitukseen. Yhtiö kertoi myös suunnittelevansa lopettaa Keskon kanssa perustamansa Hehku-yhteisyrityksen.

Oriola ja Kesko ilmoittivat maaliskuussa 2017 perustavansa uuden terveys-, kauneus- ja hyvinvointialan yhteisyrityksen, Hehku Kauppa Oy:n. Oriolan mukaan yhteisyritys ei ole kuitenkaan saavuttanut sille asetettuja liiketoiminnallisia ja taloudellisia tavoitteita. Tästä syystä Hehku Kauppaan ei tehdä enää lisäinvestointeja.

Hehku Kauppa käynnistää koko henkilökuntaansa koskevat yhteistoimintaneuvottelut liiketoiminnan mahdolliseen päättämiseen liittyen. Yt-neuvottelut koskevat noin sataa henkilöä. Hehku Kauppaan kuuluu yhtiötoimintojen lisäksi yhteensä 19 myymälää sekä verkkokauppa.

Oriola kirjaa vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä Hehkuun liittyviin omaisuuseriin ja vastuisiin liittyen 12–15 miljoonan euron kulukirjauksen liiketulokseen. Hehkuun liittyvät vaikutukset ja mahdolliset tulevat kulut esitetään Oriolan liikevoittoa oikaisevissa erissä. Kirjaus alentaa Oriola-konsernin osakekohtaista tulosta noin 0,06 – 0,07 euroa.

Nordean mukaan Oriolan ohjeistuksen heikkoutta korostaa se, että viime vuonna yhtiö kirjasi yhdeksän miljoonan euron kulut toiminnanohjausjärjestelmään liittyen ja tänä vuona yhtiö on saanut yhdeksän miljoonan euron korvaukset samaan järjestelmään liittyen. Toisin sanoen tulosmyötätuuli oli 18 miljoonaa euroa suhteessa viime vuoteen.

Yhtiötä koskevat konsensusodotukset ovat kuitenkin olleet jo matalalla, ja heikkoa tulosta on osattu markkinoilla odottaa, Nordea toteaa.

Pankin mukaan ensi keväänä maksettava osinko saattaa tosin olla vaarassa. Yhtiö maksoi viime vuonna 0,09 euron osingon, mikä tarkoittaa nykyisellä kurssilla noin 3,8 prosentin osinkotuottoa.

Nordea toistaa Oriolan pidä-suosituksen.

Kommentoi
Ylös
>