Valuuttakurssit

Jättipankki ennustaa dollarin arvon heikentyvän

USA:n keskuspankin pääjohtajan kyyhkysmäiset kommentit lisäävät epäilyjä rahapolitiikan löystymisestä ja dollarin ulkoisen arvon heikentymisestä.

Viime perjantain raju kurssinousu selittyy paitsi odotettua vahvemmilla USA:n työllisyysluvuilla myös USA:n keskuspankin pääjohtajan kyyhkysmäisillä kommenteilla.

Pääjohtaja Jerome Powell totesi American Economic Associationin tilaisuudessa Atlantassa perjantaina keskuspankki olevan valmis muuttamaan korkopolitiikkaa, jos taloudelliset olosuhteet vaatisivat sitä.

Keskuspankki Fed tarkastelee Powellin mukaan Yhdysvaltojen talouden tilannetta kärsivällisesti, mutta se reagoi tarvittaessa nopeasti ja joustavasti korkopolitiikan muutoksilla tilanteen niin vaatiessa.

Powellin puhetta on markkinoilla tulkittu niin, että keskuspankki saattaa kuluvana vuonna keskeyttää ohjauskorkojen kiristyslinjan. Viimeksi Fed nosti korkoa joulukuussa ja aiemmin sen on odotettu jatkavan ohjauskoron korotuslinjaa myös tänä vuonna.

Mikäli Fed päättää jäädyttää korkojen nostot, olisi sillä vaikutusta dollarin vaihtokurssiin, jättipankki Goldman Sachs arvioi uutistoimisto Bloombergin mukaan.

Valuuttakurssit määräytyvät useiden eri tekijöiden perusteella, joista korkotaso on yksi vaihtosuhteeseen vaikuttava tekijä. Mikäli Yhdysvaltojen keskuspankki jatkaa rahapolitiikan kiristämistä, ja luo siten paineita korkotason nousulle, on sillä omalta osaltaan dollaria vahvistava vaikutus. Korkoero USA:n ja Euroalueen välillä tarkoittaa sitä, että sijoittajat saavat velkakirjoille paremman tuoton Yhdysvalloissa, mikä lisää dollarien kysyntää euron kustannuksella.

Mikäli USA:n keskuspankki päättäisi jäädyttää rahapolitiikan kiristämisen, saattaisi se luoda paineita korkotason laskulle Yhdysvalloissa. Se siten puolestaan saattaisi alentaa dollarin arvoa.

Euron ja dollarin vaihtokurssi on pysytellyt lokakuun loppupuolelta lähtien melko vakaasti noin 1,14 dollarin tasolla.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös