Kasvuosakkeet

Handelsbanken: Nokialla on myönteiset markkinanäkymät

Nokia osakekurssi osakkeet sijoittaminen talous pörssi

Kärsivällisyys palkitaan Nokian tulosta odotellessa, pankki uskoo.

Markkinoilla huolestuttiin Nokian USA:n viranomaisille toimittamasta raportista. Markkinoilla sijoittajat säikähtivät Nokialle mahdollisesti koituvaa miljardisakkoa.

Yhtiö julkaisi maaliskuussa raportit Yhdysvaltojen arvopaperiviranomaisille, jossa Nokia toi esille vuoden 2016 Alcatel-Lucent-kaupassa saatujen liiketoimintojen mahdolliset compliance-ongelmat. Compliance tarkoittaa erilaisten säädösten ja viranomaismääräysten noudattamista.

Sakkoon liittyvistä peloista huolimatta Handelsbanken suhtautuu myönteisesti Nokiaan sijoituskohteena. Pankin mukaan alkuvuoden heikkous on jo leivottu sisään Nokian osakekurssiin, mutta yhtiön uusi rakenne tulee todistamaan ohjelmistopuolen vahvuudesta, pankki ennustaa.

Handelsbanken odottaa Nokian tammi-maaliskuun nettomyynnin nousevan viiteen miljardiin euroon ja operatiivisen tuloksen puolestaan nousevan 328 miljoonaan 6,5 prosentin marginaalilla.

”Tuottoennusteemme on 4 prosenttia konsensusennustetta korkeampi. Vertailukelpoisten lukujen puuttuessa perustamme estimaattimme Nokian vanhaan rakenteeseen. Tutkimuksen ja kehityksen sekä markkinoinnin näkökulmasta ajattelemme, että kaiken verkkotoimintaan liittyvän bisneksen niputtaminen yhteen on järkevää”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.

Pankin mukaan mobiiliverkkoyhtiö Sprint ja muut toimijat käyttävät sellaisia päivitettäviä 4G/5G-teknologialle rakennettuja verkkoja, joiden ominaisuuksien käytöstä Nokia on myöhästynyt ja siten menettänyt markkinaosuuksiaan. Handelsbanken uskoo kuitenkin tämän olevan väliaikaista.

”Nokia tekee päivityksiä, jotka tarjoavat sille vahvan tarjonnan sekä näissä non-standalone -ratkaisuissa että kehittyneemmissä standalone -ratkaisuissa, joihin Nokia on panostanut. Tämän myötä uskomme, Nokian palaavan vahvempaan asemaan vuoden loppupuolella.”

Yhtiön ehdottama 3,9 prosentin osinko tarjoaa yhden alan korkeimmista tuotoista, Handelsbanken muistuttaa. Yhtiö tarjoaa myös suojaa laskua vastaan yhdessä matalan arvostuksen kanssa. Nokia on 20 prosenttia kilpailijoita edullisempi vuoden 2020 ennustetulla mediaani-P/E-kertoimella mitattuna.

Handelsbanken laski kuitenkin Nokian tavoitehintaa 5,8 euroon aiemmasta 6,0 eurosta pienten estimaattimuutoksien myötä. Markkinanäkymä on pankin mukaan silti myönteinen vähintään ensi vuoteen saakka.

Nokia julkaisee ensimmäisen kvartaalin tuloksensa 25. huhtikuuta. Handelsbankenin suositus Nokian osakkeelle on edelleen osta.

Thomson Reutersin tietokannan mukaan Nokiaa seuraavista 25 analyytikosta kahdeksan antaa osakkeelle ostosuosituksen ja toiset kahdeksan puolestaan lisää-suosituksen. Seitsemän analyytikon suositus on pidä ja kaksi analyytikkoa suosittaa myymään Nokian osakkeet.

Sijoita ilman säilytys- tai kuukausimaksuja - Nordnet

 
 Koti- ja ulkomainen listattujen arvopapereiden säilytys 0 €
 
 Nordnet on tutkitusti Suomen laadukkain arvopaperivälittäjä
 
 Aloita sijoittaminen helposti Nordnetin työkalujen avulla
 
 
 
Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös