Jättipankki Morgan Stanley korotti torstaina Nokian tavoitehinnan 6,50 eurosta 8,50 euroon, mikä tekee siitä Wall Streetin korkeimman ennusteen yhtiölle. Ylipaino-suositus säilyi ennallaan.
Korotus ei tullut tyhjästä, vaan rakentuu analyytikko Terence Tsuin jo tammikuussa tekemään merkittävään näkemysmuutokseen.
Tuolloin Tsui nosti Nokian neutraalista ylipainoon ja lisäsi osakkeen pankin vuoden 2026 kärkivalintoihin. Perusteena oli yhtiön myyntimixin muuttuminen, kun 2,3 miljardin dollarin Infinera-yrityskauppa saatiin päätökseen helmikuussa 2025. Infinera on optisten verkkojen erikoisyhtiö, jonka avulla Nokia on pyrkinyt laajentumaan perinteisen teleinfrastruktuurin ulkopuolelle.
Nyt Morgan Stanley näkee tuon strategian tuottavan tuloksia nopeammin kuin markkina tunnistaa.
Tilauskirjat pullistelevat
Pankin mukaan tekoäly- ja pilvi-infrastruktuurin osuus Nokian liikevaihdosta on jo noin kuusi prosenttia, ja osuus kasvaa noin prosenttiyksikön neljänneksessä. Tahti vaikuttaa vaatimattomalta, mutta taustalla on valtava markkina. Morgan Stanley arvioi Nokian osoitettavissa olevan datakeskusmarkkinan kasvavan yli 15 prosenttia vuodessa.
Kasvu kumpuaa hyperskaalaajien investointibuumista.
Morgan Stanleyn mukaan suurten pilviyhtiöiden neljännesvuosittaiset investoinnit ylittävät nyt suurimpien teleoperaattoreiden koko vuoden investointibudjetit. Tämä yksityiskohta kertoo valtasuhteen muutoksesta enemmän kuin mikään yksittäinen tilauskasvu.
Tilauskirjan luvut ovat silti vaikuttavia. Optisten verkkojen tilaukset kasvoivat yli 40 prosenttia vuodentakaisesta, ja datakeskuskytkimissä kasvu oli yli 150 prosenttia.
Nokia itse ennustaa vuoden 2026 vertailukelpoisen liiketuloksen asettuvan 2,0 – 2,5 miljardin euron väliin. Vertailukohta on karu. Vuonna 2025 vertailukelpoinen liikevoitto oli 2,0 miljardia euroa. Raportoitu liikevoitto jäi 885 miljoonaan euroon, kun uudelleenjärjestelyt ja Infinera-kaupan kustannukset painoivat lukuja.
Yhtiö on järjestänyt toimintansa kahteen uuteen segmenttiin, jotka on suunniteltu vastaamaan tekoälyajan kysyntään. Rakenne heijastaa samaa strategista logiikkaa, jota Morgan Stanley pitää aliarvostettuna.
Analyytikot eivät ole yksimielisiä
DNB Carnegie laski Nokian suosituksen ostosta pidä-tasolle 10. maaliskuuta ja asetti tavoitehinnaksi 6,50 euroa. Vain paria viikkoa aiemmin Danske Bankin analyytikko Sami Sarkamies oli tehnyt saman liikkeen – suositus alas pidä-tasolle ja tavoitehinta 6,50 euroon. JPMorgan Chase puolestaan pitää suosituksensa ylipainossa ja tavoitehintansa 8,20 dollarissa eli 7,17 eurossa.
Näkemyserot ovat poikkeuksellisen suuria. Varovaisimmat analyytikot hinnoittelevat Nokian lähes kaksi euroa alemmas kuin Morgan Stanley. Ero kertoo siitä, kuinka vaikeaa markkinan on arvottaa yhtiötä, joka on keskellä perustavanlaatuista muutosta.
Skeptikot katsovat Nokian edelleen ensisijaisesti televerkkoyhtiöksi, jonka perinteinen liiketoiminta hallitsee tulovirtoja. Optimistit puolestaan hinnoittelevat jo tulevaisuutta, jossa datakeskukset ja tekoälyinfrastruktuuri muodostavat merkittävän osan liikevaihdosta.
Osakkeen arvostus ei kohtuuton
Nokian osake on noussut yli 31 prosenttia vuoden alusta. Vuodessa nousua on kertynyt 47 prosenttia. Helmikuun Mobile World Congress 2026 antoi lisäpontta, kun Nokia esitteli uuden sukupolven tekoälyvalmiita radiotuotteita ja kertoi yhteistyöstä BT:n ja Vodafonen kanssa.
Analyytikoiden konsensus odottaa Nokialta lähivuosina selvää kasvua oikaistussa liikevoitossa. Tämän vuoden konsensusodotus on 2,3 miljardia euroa, ensi vuonna 2,7 miljardia euroa ja vuonna 2028 jo 2,9 miljardia euroa.
Konsensusennuilla Nokian ensi vuoden P/E-kerroin on 23x, mikä ei ole kohtuuttoman korkea luku, mikäli yhtiö lunastaa kasvulupauksensa.
Sijoittajat punnitsevat kahta vastakkaista voimaa: tekoälyliikevaihdon nopeutta suhteessa perinteisen teleliiketoiminnan painoarvoon.
Morgan Stanleyn arvion mukaan Nokian tekoälykäänne etenee nopeammin kuin konsensus odottaa. Jos pankin analyysi pitää paikkansa, kuuden prosentin tekoälyosuus liikevaihdosta voi näyttää vuoden päästä aivan toiselta luvulta. Se on samalla kohtalonkysymys Nokian arvostuskertoimen suunnalle.




Hyvä että on ollut timanttikädet jo vuodesta 2011.