Kasvuosakkeet

Kyytipalvelu Uber on rankasti tappiollinen suurlistautuja

Uber on kasvuyhtiö, joka ei ole pystynyt tekemään kasvusta kannattavaa.

Uber kyytipalvelu taksisovellus taksipalvelu mobiilipalvelu sijoittaminen talous

Kyytipalveluyhtiö Uber Techonologies on listautumassa New Yorkin pörssiin. Tämä käy ilmi Uberin finanssivalvonnalle jättämistä asiakirjoista.

Uberin odotetaan kertovan listautumisannin merkintähaarukasta myöhemmin tässä kuussa ja listautumisen odotetaan tapahtuvan toukokuun alussa. Ennen sitä yhtiö käy esittelykierroksen sijoittajille Yhdysvalloissa.

Uber on tullut tutuksi erityisesti kännykällä tilattavista edullisista taksikyydeistä. Se on yhdysvaltalainen vuonna 2009 perustettu, maailmanlaajuista tietoverkkoihin perustuvaa henkilökuljetuspalvelua tarjoava yritys. Se kehittää, markkinoi ja ylläpitää Uber-nimistä mobiilisovellusta ja palvelualustaa palvelunsa osana.

Yhtiö toimii nykyään yli 700 kaupungissa. Suomessa se keskeytti toimintansa vuonna 2017, mutta palvelu palasi vuonna 2018, kun uusi liikennepalvelulaki mahdollisti toiminnan jatkamisen.

Kyytipalvelun listautumisesta odotetaan Yhdysvalloissa suurinta sitten kiinalaisen kauppajätin Alibaban listautumisen vuonna 2014.

Yhtiön tavoitteena myydä listautumisen yhteydessä osakkeitaan 10 miljardilla dollarilla. Se tavoittelee vähintään noin 90-100 miljardin dollarin markkina-arvoa. Yhtiön tavoitteena oleva markkina-arvo on vähemmän, mitä analyytikot ovat aiemmin odottaneet, sillä Uberin listautumista hoitava Morgan Stanley arveli aiemmin kyytipalvelun arvoksi 120 miljardia dollaria.

Uberin kilpailijan Lyftin listautumishinta maaliskuun lopussa oli 72 dollaria ja osakkeen arvo nousi nopeasti yli 87 dollariin. Lyftin markkina-arvo romahti teknologiapörssi Nasdaqissa yli kymmenen prosenttia sen jälkeen kun Uber antoi lisätietoa listautumisestaan. Lyftin osakekurssi on jo laskenut alle 60 dollarin.

Kyytipalvelu kasvaa rajusti. Yhtiöllä oli viime vuoden loka-joulukuussa 91 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää ja käyttäjien määrä nousi 35 prosenttia vuoden takaisesta. Lukema sisältää kaikki ne käyttäjät, jotka ajoivat vähintään yhden matkan taksikyytipalvelun avulla tai tilasivat vähintään yhden aterian Uber Eatsilla.

Viime vuonna kyytipalvelun liikevaihto kasvoi vielä käyttäjämääriäkin enemmän, 42 prosenttia edellisvuodesta yli 11 miljardiin dollariin.

Yhtiö ei ole kuitenkaan pystynyt siirtämään kasvuaan viivan alle. Yhtiö on raskaasti tappiollinen.

Uberin liiketappio viime vuodelta oli yli kolme miljardia dollaria ja käyttökate oli pakkasella 1,85 miljardia dollaria. Nettotulos oli tosin 997 miljoonaa dollaria voitollinen, mutta se johtui Uberin kertaluontoisista myyntivoitoista ja sijoitusten arvonnoususta.

Yhdysvaltojen finanssivalvonnalle jättämissään asiakirjoissa yhtiö myöntää, että se on tehnyt merkittäviä tappioita alusta asti, niin Yhdysvalloissa kuin muillakin isoilla markkina-alueilla. Uber uskoo kasvun olevan edelleen merkittävää tulevaisuudessa, mutta se ei itsekään usko pääsevänsä lähivuosina voitolliseksi.

Jotain kyytiyhtiön vaikeuksista päästä kannattavaan kasvuun kertoo myös se, että käyttökate on laskenut viimeiset kolme vuosineljännestä.

Uber kertoi viime vuonna palaavansa Suomeen kymmenen kuukauden tauon jälkeen. Yhtiö laittoi liikennöinnin tauolle vuoden 2017 elokuussa, koska viranomaiset katsoivat sen toiminnan laittomaksi.

Kyydinvälitys jatkui viime heinäkuun alussa, kun taksiliikenteen vapauttava liikennepalvelulaki astui voimaan.

Kommentoi
Ylös
>