Makrotalous

Pankin ennuste: Sopu kauppasodassa ja peräti kolme koron laskua

Danske Bank uskoo USA:n ja Kiinan pääsevän kauppasopimukseen tänä vuonna ja USA:n keskuspankin laskevan ohjauskorkoa peräti kolme kertaa.

Jos pankin ennuste kauppasovusta ja ohjauskorkojen laskuista osuu oikeaan, olisivat ne selviä positiivisia signaaleja osakemarkkinoille. Tällä hetkellä ennen kaikkea USA:n ja Kiinan paheneva kauppasota luo markkinoille epävarmuutta.

Kauppasodan uhka väijyy maailmantaloutta, arvioi Danske Bank kahdesti vuodessa ilmestyvässä Big Picture -katsauksessaan. Yhdysvallat ja Kiina kävivät sopimisen partaalla, mutta neuvotteluiden kariutuessa tilanne on tulehtunut pahasti.

Yhdysvallat on kiristänyt kiristämistään taloudellisia rajoitteita ja Kiina on vastannut samalla mitalla, mutta ei ole vielä nokittanut.

Markkinatunnelmat latistuneet

”Kauppasopu edellyttää suurempaa painetta neuvottelijoille. Yhdysvaltojen tapauksessa osakemarkkinan tulee laskea vielä merkittävästi enemmän, jotta paine sovintoon olisi riittävä. Kiinan tapauksessa paine riippuu keskeisesti Kiinan talouden tilanteesta, jota kauppasota pahentaa”, sanoo Danske Bankin päästrategi Valtteri Ahti.

Markkinat ovat huolestuneet maailmantalouden tilanteesta. Osakemarkkinoiden lasku on ollut maltillista, mutta korkomarkkinat hinnoittelevat koronlaskuja Atlantin kummallakin puolella. Markkinatunnelman latistuminen painaa taloudellisten toimijoiden mielialaa ja siten toimintaa.

”Tulehtuneen kauppasodan ja heikentyneen markkinatunnelman johdosta laskemme ennusteemme maailmantalouden kasvusta 3,2 prosenttiin vuodelle 2019 ja 3,4 prosenttiin vuodelle 2020. Aikaisemmat ennusteemme olivat 3,6 ja 3,5 prosenttia.”

Kauppasopimus syntyy vielä tämän vuoden puolella

Danske Bank uskoo talouden kääntyvän maltilliseen nousuun vuoden toisella puoliskolla USA:n ja Kiinan solmiessa kauppasopimuksen. Kauppasopimuksen solmiminen ei tarkoita suurvaltakonfliktin loppuvan, vaan tulevaisuudessa näemme uusia yhteenottoja.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed todennäköisesti laskee ohjauskorkoa 25 korkopistettä peräti kolmesti tänä vuonna, eli heinäkuussa, syyskuussa ja joulukuussa ennakoidessaan talouden heikentymistä.

Pankin mukaan markkinat hinnoittelevat nyt kahta koronlaskua kuluvalle vuodelle ja kahta koronlaskua myös vuodelle 2020. Kiinan keskuspankki on elvyttänyt useampaan kertaan ja jatkaa samalla polulla. EKP pitää korot paikoillaan ainakin vuoden 2021 loppuun saakka samalla, kun inflaatio loistaa poissaolollaan.

”Ennusteemme riippuu keskeisesti kahdesta asiasta, eli kauppasodasta ja keskuspankkipolitiikasta. Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasopimus ei välttämättä toteudu ja tilanne voi tulehtua entisestään”, Ahti toteaa.

Päästrategin mukaan keskuspankkien elvyttävät toimet saattavat viivästyä ja olla riittämättömiä talouden heikentyessä.

”Epävarmuudesta huolimatta maailmantalouden taantuman todennäköisyys tänä ja ensi vuonna on edelleen pieni, sillä matala inflaatio mahdollistaa keskuspankkielvytyksen tarpeen vaatiessa”, Ahti arvioi.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös