Makrotalous

Ministeri Lintilä: Talouskasvu ei riitä työllisyyden nostamisessa

Työllisyysasteen nostaminen on kansallinen yhteinen ponnistus, korostaa valtiovarainministeri Mika Lintilä.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä. Kuva: Laura Kotila/Valtioneuvoston kanslia.

Hallituksen työmarkkinaseminaarissa 19. kesäkuuta puhunut Lintilä totesi, että Suomen julkisella taloudella on isoja haasteita edessään.

”Julkista taloutta heikentää väestön ikääntymisestä aiheutuva menojen kasvu ja työssäkäyvän väestön määrän väheneminen suhteessa eläkeläisiin”, Lintilä toteaa.

Valtiovarainmisterin mukaan talouden kasvu ei yksin riitä luomaan tarvittavia uusia työpaikkoja.

Kuva: Valtiovarainministeriö

”Tarvitaan merkittäviä lisätoimia ja tähän työhön tarvitaan mukaan myös työmarkkinajärjestöt.”

Valtiovarainministeriön mukaan julkisen talouden rahoitusasema vahvistuu ensi vuonna, mutta alkaa sen jälkeen vähitellen heikentyä. VM:n ennusteessa julkisen talouden alijäämä kasvaa noin kahteen miljardiin euroon vuoteen 2023 mennessä.

Julkista taloutta heikentää väestön ikääntymisestä aiheutuva menojen kasvu ja huoltosuhteen heikkeneminen.

Lintilän mukaan hallitus on vahvasti sitoutunut 75 prosentin työllisyystavoitteeseen, sillä kyse on viime kädessä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta.

”Kyse ei ole mistään hallituksen omasta keksinnöstä vaan välttämättömyydestä. Meidän on saatava mahdollisimman moni osalliseksi työelämään ja sitä kautta rahoittamaan yhteistä hyvinvointia.”

Lintilä korosti puheenvuorossaan, että työllisyystoimet eivät voi merkittävästi lisätä julkisia menoja, koska hallitusohjelmassa tavoite julkisen talouden tasapainottamisesta vuoteen 2023 mennessä.

”Hallituksella ei ole myöskään sellaista vaihtoehtoa, jossa työllisyystavoite jää toteutumatta, mutta menojen suunnitellut lisäykset toteutuvat, Lintilä viittasi talouden tasapainotavoitteeseen.”

Ministerin esitysmateriaali Kasvu ja luottamus -seminaarissa 19.6.

Kommentoi
Ylös
>