Markkinakommentit

Ekonomisti: Osakemarkkinoiden korjausliikkeen riski roikkuu ilmassa

USA:n keskuspankin ilmoitus koronlaskusta saa sijoittajat hakemaan tuottoa entistäkin riskisemmistä kohteista. Sillä on kuitenkin hintansa.

USA:n keskuspankki teki tällä viikolla merkittävän rahapolitiikan suunnanmuutoksen, kun se ilmoitti torstaina ohjauskoron alentamisesta odotetusti 0,25 prosenttiyksiköllä. Fed lopettaa välittömästi myös taseen keventämisen.

Keskuspankin ohjauskoron alennus on ensimmäinen 10 vuoteen.

Viimeksi Fed laski korkotasoa finanssikriisin aikaan vuonna 2008. USA:n keskuspankki on sen jälkeen nostanut korkoja ylöspäin viime vuosien aikana, ja viime vuonna se nosti korkotasoa peräti neljästi.

Fedin linjanmuutosta voi pitää sikäli yllättävänä, että USA:n talouden tila ei ole vielä kovinkaan voimakkaasti heikentynyt. Fedin reagointi kertookin enemmän kansainvälisen talouden riskeistä kuin kotimaan talouden ongelmista.

Vaikka Yhdysvaltain talous ei välttämättä juuri nyt tarvitse keskuspankin piristystä, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomistin Hannu Nummiaron mukaan kyse olikin ennalta ehkäisevästä toimesta.

Nummiaron mukaan Yhdysvaltain talous elää yhä ennen näkemättömän pitkää nousukautta. Työmarkkinat ovat edelleen vahvat, talous kasvaa ja amerikkalaiset jaksavat kuluttaa. Korolaskulla keskuspankki haluaa varmistaa, että kehitys säilyisi ennallaan myös jatkossa.

”Yhdysvalloissa taloutta ennakoivat indikaattorit ovat kääntyneet laskuun, mikä indikoi kasvun heikentymistä tulevaisuudessa. Teollisuuden luottamus on nyt tämän nousukauden aikana heikentymässä kolmatta kertaa. Keskuspankki haluaa turvata suhdanteen jatkumista edelleen. Aikainen elvytys voi kääntää taantuman uhan pelkäksi ilmakuopaksi”, Nummiaro sanoo.

Talouden lisäksi Fed on joutunut Nummiaron mukaan puntaroimaan päätöksissään poliittisia riskejä, joita nyt kasvattavat Britannian EU-ero ja Yhdysvaltain ja Kiinan kauppaneuvottelut.

”Nyt toteutetun koronlaskun etu on sen ajoituksessa. Sen vaikutus on jo matkalla talouteen, jos riski realisoituisi. Poliittisten riskien usva voi olla paras selitys, miksi Fedin liipaisinsormi tuntuu tähän taloustilanteessa aika herkältä”, Nummiaro sanoo.

Nummiaro ei usko, että Fed laskisi syksyn aikana ohjauskorkoa vielä uudemman kerran.

Nummiaron mielestä Yhdysvaltain keskuspankin koronlasku asettaa sijoittajan päätökset taas puntariin.

Korkojen lasku painaa vähäriskisten sijoituskohteiden, kuten valtionlainojen tuotto-odotuksia. Se johtaa siihen, että sijoittajien on tuoton saamiseksi pakko lisätä riskiä, esimerkiksi siirtyä enemmän luottoriskiä kantavien yritysten lainoihin tai kehittyvien talouksien lainoihin, Nummiaro selittää.

Riski niittää tuottoa, mutta kääntöpuolena on suuremmat heilahtelut talouskehityksen mukana, ekonomisti varoittaa.

Osakkeissa nähtiin Fedin koronlaskun jälkeen pieni notkahdus, kun kaikki pääindeksit kääntyivät laskuun. Nummiaron mukaan sitä selittävät sijoittajien odotukset nähtyä suuremmista elvytystoimista.

Koronlasku heijastui myös markkinoiden odotettuun volatiliteettiin, sillä sitä mittaavan VIX-indeksin arvo pomppasi selvästi Fedin korkoilmoituksen jälkeen.

Sen sijaan heikentyvät talousnäkymät ja poliittiset riskit roikottavat ilmassa uutta korjausliikettä.

”Vuoden 2018 alusta lähtien osakemarkkinoilla on koettu kolme korjausliikettä, joiden jälkeen on aina noustu uudelle ennätystasolle. Heikot taloustilastot tai poliittisten riskien uudelleenhinnoittelut voivat heikentää sentimenttiä nopeasti”, Nummiaro varoittaa.

Ne voivat ekonomistin mukaan sysätä viime aikoina ostolaidalla olleet säännönmukaiset sijoitusstrategiat täyskäännökseen.

Osakkeiden kohtalo riippuu paljon siitä, tuleeko taantuma vai ei, Nummiaro selventää.

Kommentoi
Ylös
>