Työn määrä kansantaloudessa ei ole vakio.
Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) esitti ehdotuksen työajan lyhentämisestä SDP:n 120-vuotisjuhlan paneelikeskustelussa Turussa. Ehdotuksesta kertoi ensin Demokraatti.
Marin esitti ajatuksen nelipäiväisestä työviikosta. Ehdotus on herättänyt laajalti huomiota mediakentässä ja sosiaalisessa mediassa.
Näin Marin paneelissa totesi:
”Neljän päivän työviikko, kuuden tunnin työpäivä. Miksi se ei voisi olla se seuraava askel? Onko kahdeksan tuntia se lopullinen totuus? Minun mielestäni ihmiset ansaitsevat enemmän aikaa perheidensä, läheistensä ja harrastustensa sekä muunkin elämän, esimerkiksi sivistyksen parissa. Tämä voisi olla meille se seuraava askel työelämässä.”
Työajan lyhentämistä perustellaan usein sillä, että sen avulla saataisiin työtä jaettua useammalle suomalaisella ja siten työttömien määrää voitaisiin vähentää.
Tämän ajattelun taustalla on oletus siitä, että työn määrä kansantaloudessa olisi vakio. Näin ei kuitenkaan ole. Työn määrään voidaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, muistuttaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLAn tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.
”Työajan pidentämisen tai lyhentämisen vaikutus työllisyyteen riippuu olennaisesti siitä, kuinka työajan muutokset vaikuttavat työvoimakustannuksiin ja työn tuottavuuteen”, Kauhanen selittää blogissaan.
Tutkimusjohtajan mukaan työajan lyhentäminen esitetään usein ratkaisuksi työllisyyden nostamiseen, mutta tämä keino ei tepsi.
”Työajan lyhentämisen vaikutus työllisyyteen riippuu ennen muuta siitä, miten kannattavaa on työllistää. Jos työajan lyhentämisen yhteydessä kuukausiansioita ei leikata siten, että tuntiansiot pysyvät ennallaan, työpaikkoja syntyy vähemmän ja tuhoutuu enemmän kuin aiemmin.”
Kauhasen mukaan Suomi tarvitsee työn määrää lisääviä toimenpiteitä sekä poliittisilta päättäjiltä että työmarkkinajärjestöiltä.
Lisäksi pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen edellyttää Kauhasen mukaan sitä, että työkykyiset ihmiset osallistuvat markkinatyöhön laajasti ja sellaisella panoksella, etteivät itse tarvitse (ainakaan paljon) tulonsiirtoja.
Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomi ei ole onnistunut riittävän hyvin työkykyisten ihmisten työllistämisessä.
”Suomi on onnistunut tässä suhteessa selvästi heikoiten Pohjoismaista ja tämän vuoksi Suomella on selvästi suurimmat vaikeudet rahoittaa julkista sektoria. Suomessa tehdään liian vähän työtä yhteiskunnan näkökulmasta”, Kauhanen muistuttaa.
